En ole koskaan pitänyt Happoradion musikiista kovinkaan paljon.
Tämä kolmas täyspitkä kuitenkin osoittaa ettei orkesteri aivan turha
tapaus ole. Vuosipäivä on täynnä tarinoita rakkaudesta ja kaipuusta,
mutta ne ovat paljon realistisempia ja särmikkäämpiä kuin esimerkiksi
Uniklubilla. Myös musiikillinen aines on hiottu mahdollisimman
dynaamiseksi ja virtaviivaiseksi, joka ilmenee monipuolisuutena ja
rikkailla sovitusjipoilla. Levyltä poimittu sinkkulohkaisu Tavikset on
ehkä albumin kriittisin biisi ja aika hyvin piikit kohteisiinsa
osuvatkin.
Happoradion melankolinen raskasrock on
vihdoinkin päässyt siihen muotoon, jossa se voi alkaa kolkuttelemaan
suuremman menestyksen ovea. Vaikka ajoittan yhtye sortuu
tasapaksuun tunnelmointiin ja geneeriseen rokkaukseen, on Vuosipäivä
silti kuuntelemisen arvoinen tapaus ja parasta mitä olen yhtyeeltä
tähän mennessä kuullut.