|
TREEBALL – LIARS IN LOVE/ Kinkt Records |
|
|
Lähettänyt Minna Koivunen Luettu 1656 kertaa.
|
|
05.05.2006 |
     4
Treeball on saanut kolmannen pitkäsoittonsa ulos, ja tuntuu onnistuneen
siinä hienosti. Levyn ydin, eli Nick Trianin ja Astrid Swanin duetot,
soivat kauniisti ja tunteella. Molempien äänistä löytyy
karismaattisuutta, mutta äänet eivät ole kuitenkaan liian voimakkaita,
jotta kumpikaan dominoisi toisen kustannuksella. Oikeastaan tilanne on
juuri päinvastainen - ne tukevat toisiaan ja tekevät kappaleista
yksinkertaisesti hyvän kuuloisia.
Levyllä liikutaan hyvin erilaisissa tunnelmissa. Biiseistä löytyy
haikeutta, iloa, surua ja onnellisuutta. Nuo kaikki fiilikset huokuvat
itse musiikistakin, vaikkei edes kiinnittäisi huomiota lyriikoihin.
Samettisten laulujen lisäksi albumin helmiä ovat oivalliset sovitukset,
jotka juuri tuovat erilaisia vivahteita noihin kolmeentoista
kappaleeseen.
Ainoana miinuksena tässä kokonaisuudessa ovat levyn etu- ja takakansi.
Ne eivät millään tavoin luonnehdi albumia eivätkä istu musiikkiin jota
levy sisällään pitää. Sisäkansi sen sijaan ansaitsee kunniamaininnan,
sillä sanoitukset ovat käsin kirjoitettuja.
Ulkoisista seikoista huolimatta Liars in Love sisältää sielukasta
musiikkia, jossa kaiken lisäksi kuulee, että muusikot osaavat hommansa.
Se on aina hatunnoston arvoinen suoritus.
Treeballin kotisivut
 Osta tämä levy CDON:ista |