|
MANNHAI: HELLROAD CARAVAN / Bull’s Eye |
|
|
Lähettänyt Miika Jalonen
Luettu 2039 kertaa.
|
|
15.03.2006 |
Arvosana: 7/10
The Exploderin (2003) pehmeät retrosoundit ovat vain muisto enää, ja Mannhain kierrosaikoja kellottaa jälleen riuska stoner. Suurin muutos on tapahtunut tietenkin chopperin keulilla: kun norjalaiskokeilu Trond Skogin moottori leikkasi kiinni, astui kiertueen pelastajaksi ja sittemmin pysyväksi ratkaisuksi Pasi Koskinen (Ajattara, Shape Of Despair, To Separate The Flesh From The Bones, ex-Amorphis ja noin sata muuta bändiä). Samaan syssyyn on vaihtunut myös levy-yhtiö.
Koskisen taustan tuntien ei ole yllätys, että hippisävyjen sijaan annetaan taas keppiä. Mies on muutenkin ottanut pestin haltuunsa vanhan tekijän varmuudella ja vaikka kaikki eivät Pasin keskari pystyssä –laulutyylistä pidäkään, on röyhkeydestä stoner-ympäristössä vain hyötyä. Hellroad Caravanin alkupuoli on kuin kenttälounas erämaan lohijoella: nopea Shellshock iskee ruodon kurkkuun, Fuzzmaster vääntää sen ruokatorvessa kylmän rauhallisesti solmuun ja Spaceball tarttuu kuin nuotiosta nouseva savu vaatteisiin.
Kahdessa viimeksimainitussa on muuten tiettyä Fu Manchu –henkeä, mutta timmimpänä, ilman jenkkikollegan yliletkeää groovea. Velmusta rumpukompista ammentava Spaceball on puolestaan ilmiselvä hitti, joka saisi jo pikku hiljaa lakata soimasta päässäni. Dambusterissa on mukana jo melodista, itämaisessa koukussaan Amorphista lähestyvää laulua ja muistumaa The Exploderin psykedeelisestä pohjavireestä. Sanoitukset ja nimet noudattavat perinnettä turhankin tarkkaan; Fuzzmaster, Dambuster, Mojo Runner, vain Cream cracker puuttuu…
Sävykkäitä ja harkittuja sovituksellisia lisäelementtejä Hellroad Caravanilla on paljon akustisista lopukkeista stemmalauluihin, mutta hivenen yllättäen suurimmaksi haitaksi koituu itse tärkeimmän, riffien, puisevuus. Ja jos kliimaksi tökkii, jää kokonaisuus väistämättä vajaaksi. Liian monessa kohdin jyräysosat jäävät muun biisin varjoon. Koskisen ilkeän antaumuksellinen laulu pelastaa paljon, muttei riittävästi. Monen valtakunnan stoner-materiaalia kuluttaneena on kuitenkin todettava, että Mannhai on siltikin genressä keskitason yläpuolella.
Back Into The Redin villi säkeistöjytä tepsii, Overdazessa on lähes Cathedralin veroista rähjäistä karismaa ja Hall Of The Dead on mellotroneineen niin jyhkeä kuin otsikkoon nähden pitääkin. Avauskolmikko jää silti Hellroad Caravanin kestävimmäksi anniksi.
Mannhain kotisivu
Osta tämä levy CDON:ista
|
