|
SHINEDOWN: AMARYLLIS / Roadrunner Records |
|
|
Lähettänyt Jani Sipilä
Luettu 565 kertaa.
|
|
06.08.2012 |
   3
Ydinkysymys: Taitaako Shinedown kuulijapotentiaalisemman rockmusiikin säveltämisen?
Shinedown tuli tunnetuksi nimenomaan kunnon rockbändinä, joka ei käyttänyt liikaa melodisia elementtejä tai säveltänyt siirappisia kappaleita. Laulaja Brent Smithin bluesiin kallellaan oleva ääni, leveä teksasilainen ääntäminen ja omintakaiset sanoitukset erottivat yhtyeen massasta, ja myös kappaleissa oli persoonallisempia sävyjä, jotka nostivat yhtyeen osavaltionsa huipulta koko Yhdysvaltojen huulille. Shinedownin musiikki oli hyvin tuotettua mutta likaista rockia. Edellisen albumin balladi Second Chance nosti yhtyeen myös kaupallisten radioiden soittolistoille ja ilmeisesti suosio on maistunut, sillä korkealuokkainen tuotanto on ottanut Amarylliksen kappaleista täyden ylivallan.
Niin kauan kuin tuotanto ei sanele kappaleiden sävellysprosessia, pyrkimys sulavampaan ja kuulijaystävällisempään suuntaan on mielestäni myönteinen seikka. Amarylliksellä yhtye käyttää runsaasti jousia, levyllä on useampi Second Chance –kappaleen tyyppinen pehmeämpi balladi, kitarasoolot ovat harvassa ja silloinkin vain lyhyitä ja raain ilmaisu on jätetty sikseen. Silti yhtye kuulostaa edelleen Shinedownilta, persoonalliselta. Kunnianhimoisimmissa, jousilla maustetuissa balladeissa ei kaikesta huolimatta ole suurempaa tunnetta, ja esimerkiksi Creed, 3 Doors Down, Staind, Nickelback ja jopa Daughtry ovat onnistuneet tällä saralla paljon paremmin. Yksi syy tähän on Smithin raaka ääni, joka ei pehmene edes herkemmissä kappaleissa. En tiedä onko kyseessä aito osaamisongelma vai vakaumus, mutta samanlaisista ”ongelmista” kärsivät paljon suuremmatkin bändit. Eikai kukaan voi tosissaan väittää, että Metallicankaan balladit olisivat hyvin laulettuja.
Smithin persoonallisuus on niin hyödyksi kuin haitaksi. Se kannattelee Shinedownia omaperäisen puolella heikoimmillakin hetkillä, mutta on aivan liian kova mahtipontisia radiohittejä lähestyvissä kappaleissa. Shinedown kykenee tekemään tarttuvia riffejä ja soittamaan kaahaamalla, mutta kauneus jää toistaiseksi hieman säröiseksi - kenties tahallisesti, mutta kontrasti ontuu vielä. Tästä on silti hyvä jatkaa, koska Shinedown kykenee todistetusti tekemään ymmärrettävämpiäkin kappaleita menettämättä suosioon johtaneita ominaispiirteitään.
Kotisivut
|
