Live | Metal | Rock | Pop

RUMER: BOYS DON’T CRY / Warner Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Jussi Majalahti
Luettu 539 kertaa.
  
02.08.2012
rumer.jpg



  
 

Ydinkysymys: Saako Rumer palasen omaansa liitettyä vanhoihin cover-kappaleisiin?

Jools Hollandin ohjelman kautta huipulle ponnistanut pakistanilais-brittiläinen lauluntekijä Rumer (oikealta nimeltään Sarah Joyce) palaa musiikkikartalle coveralbumin voimin. Kappaleita on lainattu 70-luvun miesartistien repertuaarista, ja käsittelyn alle ovat selviytyneet mm. Todd Rundgren, Hall & Oates, Stephen Bishop, Paul Williams, Clifford T Ward, Gilbert O’Sullivan ja Jimmy Webb. Merkillepantavaa on myös, että kappaleet eivät edusta alkuperäisartistien tunnetuimpia teoksia.

Rumer on omien sanojensa mukaan valinnut tietoisesti nimenomaan miesten kappaleita, joihin voisi tuoda myös toisen näkökulman. Tavoitteessa on onnistuttu, sillä sanoitukset saavat monilta osin täysin uuden perspektiivin naislaulajan suuhun laitettuna. Kaikissa levyn kappaleissa sivutaan irtolaisuuden ja kodittomuuden tunnetta; kulkuriromantiikkaa siis parhaimmillaan. Sovitukset on tehty miljoonia myyneen debyyttialbumin tapaan big band –kulttuurille uskollisesti, ja suureellisten sovitusten äärellä Rumer pääsee näyttämään osaamistaan hyvin vaivattomasti.

Rumerin ilmaisussa oli jo ennen tätä albumia aimo annos nostalgiaa ja vanhojen aikojen tuntua. Toisaalta musiikki on hieman liiankin tasaista, ja kun lunttasin alkuperäisversioita Spotifyn avustuksella, ei niiden tunnetiloja ole pystytty tavoittamaan ainakaan samassa mittakaavassa. Rumer ei kenties ole tavoitellutkaan samanlaista tuskaa kuin vaikkapa Todd Rundgren, mutta jotenkin kilteistä, koko perheen soulkappaleista jää väkisin hieman valju maku.

Albumi on hieno kunnianosoitus, mutta kuitenkin lopulta melko tyhjänpäiväistä fiilistelyä. Rumerille välityö tuonee helpotusta paineisiin, mutta edelleen kiinnostavinta tulee olemaan kuulla, minkälaista musiikkia menestysdebyytin jatkumoon on onnistuttu säveltämään.

www.rumer.co.uk

Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi