Live | Metal | Rock | Pop

SIGUR RÓS: VALTARI / EMI Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Jani Sipilä
Luettu 557 kertaa.
  
31.07.2012
waltari.jpg



  
 

Ydinkysymys: Onko Sigur Rós ikiaikainen unelmoija?

Sigur Rósin hauras äänitaide on parasta unelmointiin soveltuvaa musiikkia, mitä tiedän. Yhtye on jatkanut sinnikkäästi valitsemallaan polulla, taiteellisessa ilmaisussaan täysin vapaana ja musiikillisten suuntauksien muoti-ilmiöiden ulkopuolella. On vaikea sanoa, onko Sigur Rós ikuinen outolintu, vai odottaako yhtyettä vielä asetta suurempi suosio jossakin hamassa tulevaisuudessa.

Toki Sigur Rósinkin albumeilla on havaittavissa sävyeroja. Edellisen albumin myrskyisä ilmapiiri on jäänyt taakse, ja Valtari on hyvin seesteinen ja hämyisä kokonaisuus. Tavallaan musiikki on omanlaistansa ambientia, kun laulukin on sanaton instrumentti, ja Valtarilla elektronisuus on entistä enemmän läsnä - perinteinen bändisointi ei voisi olla kauempana albumin äänimaisemasta.  

Yhtye on toisaalta asemassa, jossa se voisi kokeilla lähes mitä tahansa uutta, joutumatta silti faniensa hampaisiin. Toisaalta Björkillekin kävi huonosti, kun pakkomielteinen taiteellisuus alkoi raivata perinteisen popestetiikan altansa. Sigur Rós sentään huolehtii, että yhtyeelle ominaista tunnelmointia kaipaavat eivät jää puremaan kynsiään epätoivossa.

Valtari ei yllätä, mutta tarjoaa silti miellyttävän mielikuvamatkan Islannin hyisille jäätiköille. Konkretian kaipuu piinaa kuulijaa hetkittäin, jolloin tulee ajatelleeksi, josko yhtye pystyisi vielä tiivistämään musiikkiaan astetta iskevämmäksi. Yhtye oli selkeästi vahvimmillaan uransa alkuaikoina, jolloin kaikki oli vielä kuulijalle uutta ja ihmeellistä.

Kotisivut

Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi