|
HARMA: KAIHOKAUPUNKI / Secret Entertainment |
|
|
Lähettänyt Aleksandr Manzos
Luettu 584 kertaa.
|
|
31.07.2012 |
   1
Ydinkysymys: Miltä kuulostaa, kun lähiräkälöiden syvin olemus vangitaan musiikkimuotoon?
Harman debyytin kuuntelu on kuin pulahdus suomirockin historiaan. Yön, Dingon, Eppujen ja muiden menneisyyden suurnimien vaikutus tuntuu jokaisessa särösoinnussa ja sinne päin lauletussa nuotissa. Sanoituksissa ruoditaan tietenkin sydänsuruja, juodaan viinaa ja ihmetellään, miksi päivän päätteeksi tuppaa aina masentamaan. Herää vain kysymys: miksi tämä levy on tehty?
Kaihokaupunki ei tarjoa mitään, mitä kukaan ei olisi kuullut monta kertaa aikaisemmin ja paljon paremmin tehtynä. Kaikki on niin ulkoa opeteltua, että biisien kuuntelu menee vaikutteiden ja tarkoitusperien hoksaamiseksi. Ooh, tässä kappaleessa on leevimäistä padadadam-rallattelua naistaustalaulajalla. Ja hei, tämä taitaa olla se levyn rankka punkkiviritelmä, jossa sanotaan vittu! Kaihoisa piano taas tietää tietenkin pakollista balladia ja niin edelleen. Yllätyksiä tai omaperäisyyttä on turha odottaa.
Musiikillinen mahalasku viimeistellään niin stereotyyppisen suomalaisella itsesäälillä, että mittarit kiertävät ympäri. Eikö täällä pohjoisessa voi oikeasti laulaa mitään muuta kuin "Aamulla vapisen kuin haavan lehti / Eilisen kukka nyt kuihtunut rukka / Ihmisen irvikuva, eilisen pelle" tai "Join pääni tainnoksiin / Turvauduin vain viinan voimaan / Se vei minut varjoihin"? Pateettinen keppanamelankolia kääntyy jo itsensä parodiaksi.
Kaihokaupunki on selvästi rakennettu sydänverta vuodattaen, mutta kun karismaa tai meininkiä ei ole, niin sitä ei ole. Keski-ikäistyneiltä Juustopäiltä kuulostava lätty olisi pitänyt julkaista reilut parikymmentä vuotta sitten, ja silloinkin se olisi ollut liian kovassa seurassa.
Kotisivut
|
