Live | Metal | Rock | Pop

SILENE: ALL OUR YESTERDAYS / Secret Entertainment Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Joni Juutilainen
Luettu 569 kertaa.
  
22.07.2012
silene_allouryesterdays.jpg



  
 

Ydinkysymys: Onko Silenestä menestyjäksi genrensä ulkopuolella?

Pari pienjulkaisua ennen All Our Yesterdays -debyyttiään takonut Silene on koottu kasaan kotimaisen goottirockin rautaisista osaajista. Kokeneilta muusikoilta löytyy historiaa mm. SinMastersin, Suruajan ja Two Witchesin porukoista, joten taitoa ja tietämystä Sileneltä löytyy enemmän kuin yhdelle bändille on suotavaa.

All Our Yesterdays on soundillisesti ja kappalemateriaaliltaan hyvin autenttinen ja ajaton goottirocklevy, joka olisi voitu julkaista vaikka kaksikymmentä vuotta sitten. Pääosissa yhtyeen musiikissa toimivat bändin keulakuvina toimivat naiset, Katinka (laulu ja piano) ja Nauku (koskettimet), joiden panos albumilla on merkittävä.

Vaikka yhtye hyvin hommansa taitaakin, täytyy myöntää, että yhtyeen korostetun romanttinen meininki vaikuttaa hieman turhan pehmeältä ja särmättömältä allekirjoittaneen makuun. On kuitenkin selvää, että vannoutuneet mustahuulet voivat varauksetta laittaa pisteen verran lisää arvosanaan, sillä Silenen ilmaisu on tasokasta ja kappaleissa on kylliksi koukkuja.

Kunhan seuraavalle levylle yhtye saisi musiikkinsa enemmän vaihtelua ja sävyjä, saattaisi bändi herättää mielenkiintoa laajemmallakin rintamalla.

www.silene.in   

Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi