Live | Metal | Rock | Pop

KOMATSU: KOMATSU / Omakustanne Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Joni Juutilainen
Luettu 887 kertaa.
  
18.07.2012
komatsu_komatsu.png



  
 

Ydinkysymys: Onko Komatsu puskutraktori vai mönkijä?

Juha-Pekka Linnan ja Jussi Miettolan muodostaman Komatsun debyyttialbumin kannessa esiintyy kuva vuonna 1984 Japanin edustalla merestä nousseesta valtaisasta sienipilvestä, jonka aiheuttaja pysyy edelleen mysteerinä. Levyn sisäkansista löytyy puolestaan hippihenkinen kuva nuoresta naisesta sienimetsässä, ja mikä oleellisinta, mukaan on ängetty myös piirros puskutraktorista.

Lähes pikimustien kansilehtien takaa paljastuu luonnollisesti vaaleanpunainen cd, jonka sisältöä voi vain arvailla: Poikkitaiteellista vammailua? HC-hassuttelua? Happopäistä progea?

Käytännössä Komatsun musiikki on kuitenkin instrumentaalista ja kovin improvisoidun oloista post-rockia, joka ei tunnu alkavan mistään eikä loppuvan mihinkään. Kappaleiden nimien numerojärjestys viittaa kuitenkin jonkinlaiseen järjestelmällisyyteen, mitä en levyltä kuitenkaan, useidenkaan kuuntelukertojen jälkeen, onnistunut löytämään.

Kaoottisuus, yllätyksellisyys ja epäjärjestelmällisyys saattavat olla musiikissa suuria voimavaroja, mutta Komatsun kohdalla homma ei natsaa vielä täysin kohdilleen. Levyn ymmärtäminen on fiilispuolen hommia, sillä musiikillisesti yhtye on genressään täysin valmista tavaraa.

www.komatsuofficial.com
Comments

Iloisen hämärää settiä sedillä! Pitänee kokeilla joskus sopivassa siiderissä..

Posted by Markku, on 08/03/2012 at 02:39

 1 
Page 1 of 1 ( 1 Comments )

Digitalplant.fi