|
PMMP: RAKKAUDESTA / Sony Music |
|
|
Lähettänyt Jani Sipilä
Luettu 534 kertaa.
|
|
16.07.2012 |
   4
Ydinkysymys: Mitä PMMP edustaa?
Harva tuskin arvasi, että PMMP:stä tulisi yksi aikakautemme suosituimmista suomalaisista rockyhtyeistä. Rusketusraidat-kappale antoi uskoa, että kyseessä voisi olla kahden nuoren naisen räävitön yritys saada julkisuutta; hetkellinen tähdenlento, joka markkinoi itseään ulkomusiikillisilla seikoilla ja suomalaisten loputtomalla ymmärryksellä huumorimusiikkia kohtaan. Toisin kävi, sillä taustalla on alusta asti ollut erittäin hyvin sävellettyä musiikkia ja asenteellisuutta, joka vain harvoin onnistutaan kiteyttämään vastaavalla tavalla.
PMMP on yhdistänyt aiemmilla albumeillaan punkhenkisyyden oivasti suomirockin perinteisiin, siihen samaan jatkumoon, jossa Leevi & Leavings, Eppu Normaali, Hassisen Kone ja monet muut legendat ovat omana aikanaan vaikuttaneet. PMMP ei ole tyylikäs tai hillitty, pikemminkin lievästi korni, yliammuttu ja renttumainen. Siitä on syntynyt oiva kontrasti Jori Sjöroosin tekemälle kauniille brittipopille, jonka olisi voinut sovittaa hyvin erilaiseen ulkomuotoon.
PMMP:n edellisilläkin albumeilla on ollut myös kauniita kappaleita ja hetkellistä herkistymistä. Kappaleita, joissa on kuulunut puhdas melodramaattinen kunnianhimo. Toisaalta kantaaottavat ja räävittömämmät kappaleet ovat valloittaneet suomalaisten sydämet yhtä lailla. Rakkaudesta-albumilla PMMP on tyylikkäämpi ja hillitympi kuin aiemmin, eikä mukana ole enää samanlaista rähinää. Mielestäni rähjäisempi osasto on aina ollut se vähemmän kiinnostava osuus yhtyeen tuotannossa. Albumin kappaleissa myös Sjöroosin sävellykset ovat ensimmäistä kertaa lähellä sanoituksia ja laulujen yleistä tunnelmaa, eikä sekavuutta ole siten samassa määrin kuin aiemmin. PMMP:n musiikki soi uudella albumilla korkealentoisesti, tunnelmaltaan positiivisena ja sisään on ladattu kasapäin toiveikkuutta.
Rakkaudesta-albumi on PMMP:n uran tähänastisista äänitteistä selkein, johdonmukaisin ja myös ehdottomasti kaunosieluisin. Musiikkia voi kuunnella nolostumatta, mikäli Tytöt-kappaleen rap-osuuksia ei lasketa. En tiedä onko yliampuvuus tehnyt PMMP:stä suositun, mutta mielestäni yhtye on riittävän erilainen ja kiinnostava myös näin, paremmin tuotettuna. Miran ja Paulan yhteislaulut meinaavat edelleen jäädä hieman yksiulotteiseksi yhteislauluksi, ja tulevaisuudessa olisikin hienoa kuulla vielä enemmän harmonioita ja kahden äänen luovaa yhteiskäyttöä.
Yhtyeen imagoa tai sanomaa on edelleen vaikea ymmärtää, mutta sentään nyt pystyy luottamaan omaan kuuloonsa. PMMP on kuin nykytaide parhaimmillaan; eihän siitä kukaan mitään ymmärrä, mutta hyvältä se silti tuntuu.
Kotisivut
|
