Live | Metal | Rock | Pop

REGINA SPEKTOR: WHAT WE SAW FROM THE CHEAP SEATS / Warner Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Jani Sipilä
Luettu 597 kertaa.
  
16.07.2012
regina_spek.jpg



  
 

Ydinkysymys:  Mikä on pitkän työn tulos?

Venäläis-amerikkalainen musiikintekijä Regina Spektor on pysytellyt läpi uransa melko samanlaisena, mutta hänen yleisönsä on vähitellen kasvanut marginaalisesta mittapuusta mainstreamiin. Omaehtoiset pianoballadit ovat olleet uran alusta saakka pelin henki, eikä Regina järky tyylistään myöskään uudella albumillaan. Taiteellinen rönsyily on vapaamuotoista ja luovaa, eivätkä konventionaaliset sovitukset sido Spektoria millään muotoa.

What We Saw From The Cheap Seats on uusi albumi vain puolittain, sillä osa levyn materiaalista on uran alkuaikojen uudelleenäänitettyä materiaalia, ja on mukana myös kappaleita, joita on aiemmin ollut saatavilla vain livetallenteina. Vanhoja kappaleita on tehostettu jousisovituksilla ja modernilla tuotannolla, ja on hämmentävää huomata kuinka vähän Spektor on kymmenen vuoden aikana muuttunut. Pysähtyneisyydestä ei silti voida puhua, siihen Regina Spektor on aivan liian arvaamaton.

Regina Spektorin musiikissa yhdistyvät hyvällä tavalla duurivetoisuus, toivo ja jopa huumori. Tori Amos –tyyppistä paatosta ei ole aistittavissa, ja teatterimusiikin ystäväksi vannoutunut Spektor onnistuu kerta toisensa jälkeen viemään kuulijansa pois perinteisistä popmusiikin viitekehyksistä. Tekstien tarinat saavat aivan erilaisen merkityksen, kun musiikki kuljettaa niitä eteenpäin ikään kuin elokuvan soundtrack. Tällaista kerronnallista musiikkia on ilo kuunnella aikana, jolloin kaikki omaperäinen pyritään tasapäistämään ja indiekin on muuttunut rehellisestä laskelmoiduksi.

Kotisivut
Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi