|
TORSO. : EP / Omakustanne |
|
|
Lähettänyt Kari Koskinen Luettu 924 kertaa.
|
|
10.07.2012 |

    3
Ydinkysymys: Basso, rummut ja sopivasti säröä. Tarvitaanko muuta?
Omakustannepohjalta julkaistu viiden biisin EP, formaattina cd-r. Paketointina käsin taiteltu pahvihässäkkä, jonka mukana seuraa old-schoolia henkivä pieni infolappunen. Sympaattista, massasta erottuvaa, eikä onneksi turhan vaivaannuttavaa.
Veljesparin rumpu/basso-pohjalta toteuttama alternativehenkinen särähtely on soundiltaan melko lo-fi, mutta tunnelma on kieltämättä kohdillaan. Musiikista on aistittavissa jonkinlaista grunge/rock/indie-akselin henkeä, eikä kitaran puute ihmetystä ainakaan lievitä. Toisinaan meininki kuulostaa Curen tai post-punkin epätasapainoiselta sukulaiselta. Kuulostaa varmasti epämääräiseltä, ja sitähän tämä myös onkin.
Vajaan vartin mittaisena ja koko kestonsa ajan mielenkiintonsa säilyttävänä outolintuna tämä EP on aika hämmentävä, mutta yhtä kaikki miellyttävä tuttavuus. Bassoon on vedetty sen verran säröä, että kitaraa ei osaa edes kaivata. Jos joku vielä muistaa kotimaisen Bad Vugum -levy-yhtiön julkaisut, niin siihen seuraan nämä kaverit olisivat istuneet jokseenkin saumatta. Toinen mieleen tuleva vertailukohta löytyy Plan E:n tienoilta.
Arvosanaksi varovainen kolmonen, sillä vaikka tätä kuuntelee sujuvasti kerrasta toiseen, niin varsinaisia elämyksiä en saanut. En ole kai lakannut vieläkään ihmettelemästä. Mitä hemmettiä tässä oikein tapahtuu?
Bändin Soundcloud-sivut |