PMMP TULEE JA FANIT OVAT VALMIINA Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Jussi Riihimäki   
03.07.2012
PMMP1.jpgKesäkuun 11. päivä julkaistu PMMP:n kuudes albumi Rakkaudesta oli yksi tämän vuoden odotetuimmista kotimaisista.  Paikka Suomen virallisen listan ykkösenä oli varma. Levynjulkaisukeikka Loimaan torilla ja muut alkusuven esiintymiset, joilla biisejä on ajettu sisään, ovat osoittaneet myös konserttiyleisön olevan enemmän kuin valmiina.

Hektisimmän kiertuerumban alkamisen kynnyksellä tavoitettu Mira Luoti kertoi, miten Rakkaudesta syntyi ja mitä kuudes tuleminen tuo tullessaan.

Ja odotetusti listaykköseksi, onneksi olkoon! Ei ehkä enää maailman suurin yllätys, mutta tuntuiko se vielä yhtä hyvältä?

-Tuntui! Mä olin Powerparkissa Uuden Iloisen Teatterin mukana ja kävin ennen toista puoliaikaa Facebookissa ja huomasin, että meidän komea listasijoitus oli linkitetty sinne. Aloin pomppimaan ja hain pari kaveria mukaani juomaan lasilliset kuohuvaa.

Aivan niin, sinähän olet mukana tuossa UIT:n Ilon palasia -esityksessä. Miten aikataulujen sovittaminen yhteen on onnistunut?

-Oikein hienosti, ja tottakai suuri kiitos kuuluu keikkamyyjälle. Hän on ollut tosi ihana ja kärsivällinen ja jaksanut säätää. Ollaan kierretty nyt tässä Härmän ympäristössä.

Rakkaudesta-albumi kuulostaa paljon rauhallisemmalta kuin vaikkapa Veden varaan (2009). Oliko tästä tarkoitus antaa pientä vihiä jo Heliumpallo-sinkulla?

-Me ollaan kyllä sellainen kolmikko (Paula Vesala, Jori Sjöroos), että kun levy on saatu valmiiksi, emme enää millään tavalla puutu sinkkuvalintoihin. Me valittaisiin kuitenkin aina väärin. Tällä kertaa teimme viisi biisiä valmiiksi ja annoimme levy-yhtiön valita niistä. Heliumpallo oli kyllä meidän kaikkien salainen toive.

-Heliumpallo on ollut pitkästä aikaa sellainen kappale, joka on kolahtanut meihin kaikkiin kolmeen todella voimakkaasti. Se oli periaatteessa jo heitetty roskiin, eikä Jori antanut sille mitään toivoa. Paula kuitenkin meni ja sanoitti sen. Koko loppuajan Jori muistelikin kiitellä siitä ja luukutti biisiä melkein tärykalvot puhki, vaikkei normaalisti kuuntele vapaa-ajallaan meidän musiikkia.

Millainen prosessi levyn tekeminen tällä kertaa oli?

-Se oli erikoinen siinä mielessä, että 4ever young nauhoitettiin jo viime kesänä ja sitten tuli puolen vuoden breikki, ettei levy edistynyt mihinkään. Tietysti siinä vaiheessa tehdään tosi paljon suunnittelutyötä, eikä se ole hukkaan heitettyä aikaa. Loppulevy tulikin melko nopeasti. Ja kun kerran levyn aloittava kappale oli jo valmiina, se vaikutti tosi paljon kokonaisuuden muodostumiseen. Nyt siitä tuli tuollainen harkitumpi paketti ja kaikki räyhäkkäämmät kappaleet jäivät pois.

Mikä oli sinulle haastavinta?

-Perinteisesti punkimmat ja rokimmat kappaleet ovat olleet sitä minun vahvuusaluetta. Nyt koko levy on rauhallisempi ja herkempi, ja tässä lauletaan paljon erikseen.

Heliumpallon mainitsit aiemmin, mutta onko levyllä jotain muuta erityistä lempikappaletta, joka on pakko päästä aina keikoilla esittämään?

-Treenikämpällä jo ihan onnessamme hihkuttiin, miten hieno festarikesä tästä onkaan tulossa, kun koko bändi saa laulaa yhdessä Koko show -kappaleessa. Siitä biisistä on tullut tosi isot rakkaudenpuuskat.

-Toivo-kappale on taas soitannallisesti niin hieno, että kitaristi on ainakin ihan pähkinöinä. Onhan siinä ihanat, toivoa täynnä olevat sanatkin. Jori laulaa lopussa yhdessä meidän kanssa, hän itse halusi päästä mukaan. Todennäköisesti hän tulee myös laulamaan meidän kanssa joillain festarikeikoilla.

-Pienemmät keikat vedämme ihan omalla porukalla, mutta festarilavoilla soittajia on enemmän. Uudella levyllä on torvia ja niin paljon pianoa, että ne biisit pitää saada soimaan mahdollisimman kauniisti suviyössä.

PMMP2.jpgSanoit aiemmassa haastattelussa, että Veden varaan -levyn työnimenä oli Kaunis maa. Oliko nyt jotain työnimeä käytössä?

-Tuo Rakkaudesta-nimi tuli kyllä hyvin nopeasti. Paula tosin arpoi pitkään, voiko sitä käyttää, koska se on niin tunnettu Ismo Alangon biisi. Mutta ei me suostuttu vaihtamaan, koska se oli niin sopiva.

Olette olleet kasassa hienot ja pyöreät 10 vuotta. Millaisena näet nykyisen PMMP:n verrattuna aiempaan?

-Ennen oli ehkä suurempi tarve tehdä nopeasti uutta materiaalia ja näyttää, että täältä pesee. Nyt sellaista tunnetta ei ole ja olemme ainoastaan kiitollisia siitä, että saamme työskennellä kolmestaan ja biisejä syntyy. Sen lisäksi tietysti ystävyys on syventynyt entisestään.

-Ja kun tämä levy oli saatu valmiiksi, menimme kaikki kolme yhdessä syömään ja kaikilta pääsi itku. Se on aina niin tunteellinen paikka, kun pitkän yhdessä touhuamisen jälkeen Jori jatkaa taas oman musan parissa ja meidän bändi alkaa elää omaa elämää.

Rakkaudesta-levyllä kaikki tekstit ovat Paulan käsialaa ja sävellykset Jorin. Onko tämä työskentelytapa aina selvä vai mietitäänkö sitä jokaisen levyn kohdalla erikseen?

-Kyllä me mietimme kaikki vaihtoehdot ja mahdollisuudet läpi, jos tulee tunne, ettei työ oikein käynnisty. Aina se on kuitenkin lähtenyt pyörimään. Meille on lähetelty biisejä ja joitain ollaan kokeiltukin, samoin olisi kiva tehdä joskus Paulankin sävellyksiä. Mikään ei ole mahdotonta ja kaikki vaihtoehdot ovat auki, mutta lopulta ollaan aina päädytty samaan työskentelytapaan. Se on mutkatonta.

Poikkeuksellista on kuitenkin se, että nyt teillä on Mariska räppäämässä Tytöt-kappaleella. Miten yhteistyö sai alkunsa ja miten biisi syntyi?

-Tytöt on kappale, mistä Paula ei alkuun lämmennyt, mutta mä ja Jori jankutettiin sen puolesta. Sitten syntyi idea pyytää Mariskaa mukaan. Hän tulikin ja kirjoitti oman säkeistönsä. Kivaa se oli meillekin, kun saimme vieraaksi noin pirtsakan leidin räpäyttämään.

-Keikoilla mä räppään Mariskan osuuden. Olen tehnyt siitä omaan suuhun sopivan version, mutta teksti on oikeastaan sama.

Olette ottaneet mielenkiintoisella tavalla vauhtia kesäkiertuettanne varten. Kesäkuun 1. päivä esiinnyitte Hämeenlinnan vankilassa? Kerrohan jotain tästä.

-Hämeenlinnan vankilan vankilapastori on meidän miksaajan ystävä. Samassa paikassa on esiintynyt aiemmin Samuli Putro. Ja olemme mekin esiintyneet aiemmin vankiloissa, esimerkiksi Kakolassa ja varmaan kolme kertaa Sörnäisissä. On tosi tärkeää päästä esittämään omia biisejä ja nyt kaikki sattui järjestymään niin hyvin, että tämä oli mahdollista.

Levynjulkaisukeikan päätitte sitten pitää Loimaan torilla. Olivatko ihmiset ihmeissään?

-Se meni kyllä aivan nappiin, yhteistyökumppanit ja kaikki muutkin olivat tyytyväisiä. Paikalle tuli huikeat 3000 ihmistä.

-Kävimme Loimaalla myös vanhainkodissa esiintymässä. Paula soitti viulua ja minä lauloin Tuu, tuu, tupakkarullaa ja muitakin kappaleita. Lopuksi esitimme pari omaa laulua ja pyydettiin loimaalaista lapsikuoroa mukaan. Se oli tosi liikuttavaa.

Onko muita vastaavia erikoisempia tempauksia tiedossa?

-Nyt tietysti alkavat perinteiset kesäkeikat, mutta jos tuollaisia hyviä ideoita tulee mieleen, niin kyllä ne aina toteutetaan tai pannaan ainakin muistiin. Mitään ei heitetä hukkaan.

-Vähän aikaa sitten tehtiin yhdessä Paulan kanssa uusi musavideo, joka tulee Rakkaalleni-biisiin. Siihen me otettiin Arto-kaveri mukaan ja kuvattiin video Paulan keittiössä ja katolla.

PMMP3.jpgHeinäkuun lopussa tulette esiintymään Qstock-festareille. Millaisia muistoja siitä on?

-Qstock oli ihan ensimmäisiä festareita, joille meidät buukattiin. Eka kerta taisi olla 2003 tai 2004. Kaikki muut siellä oli metallibändejä ja tyypit vähän naureskelikin meille ja mun tatuoinneille. Mutta kai me ne sitten vaan soitettiin suohon. Ihmeteltiin sitä vähän itsekin. Oltiin ihan fiiliksissä ja loikittiin lavalla tyllihameet päällä.

-Ollaan muutenkin oltu Oulussa tosi usein, koska Paulalla on siellä paljon sukulaisia. Se on yksi ihan meidän lempparipaikkoja. Ja nyt kun olemme käyneet Loimaalla ja minun kotikonnuilla, niin pyrimme seuraavaksi käymään Paulalle tärkeissä paikoissa.

Vieläkö PMMP on niin tiivis kaveriporukka, että voitte lomailla yhdessä, niin kuin olet aiemmin sanonut?

-Joo me lähdetään Paulan kanssa kahdestaan lomailemaan viikoksi heti juhannuksen jälkeen. Se on meille hirveän tärkeää. Jorikin on ollut usein mukana. Ja aina me haaveillaan siitä, että päästäisiin koko bändi Kanarialle keikalle. Se olisi huippua! Mukamas melkein ollaan päästykin, mutta ei ihan vielä kuitenkaan.

-Viihdymme hyvin kimpassa ja osaamme erityisen hyvin yhdistää työn ja huvin. Tykkäämme Paulan kanssa vieläpä molemmat sellaisesta karavaanarielämästä, matkailuautolla vaan liikenteeseen ja vaikka festareille piipahtamaan. Kyllä siinä on myös sellaista Tuurista tuttua meininkiä ja Paula sanookin meidän olevan vähän Marketti-Auneja.


www.pmmp.fi

Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi