Live | Metal | Rock | Pop

KATYAYANI: FOUR SEASONS / Geisha Music Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Maija Haavisto
Luettu 535 kertaa.
  
01.07.2012

katyayani_100.jpg



  
 

Ydinkysymys: Jazzia vai hiphoppia?

Turkulainen Katyayani on saanut nimensä yhtyeen pääjäseniltä, Catharinalta ja Tapanilta, tai vaihtoehtoisesti pippuriselta hindujumalattarelta. Esikoisalbumi Four Seasons tarjoilee musiikkia, joka on kuin tehty sinne kesäfestareiden pienelle ja sympaattiselle ulkoilmalavalle alkuiltapäivästä, kun taivas on melkein mutta ei aivan pilvetön. Bändin esikoisalbumi on nimeltään Four Seasons.

Osa levystä on ennemmin funkahtavaa, pienieleistä modernia jazzia, jossa Catharina Ahlstrand-Jalonen laulaa kuulaalla äänellään kuuntelijan korvat täyteen hunajaa. Välillä Tapani Jalonen päästetään ääneen räppäämään. Joku sanoisi räppäystä rennoksi, toinen laiskaksi. Erityisen mieleenpainuvaa se ei ole ja mieluummin olisi jäänyt kuuntelemaan vain Catharinaa ja rinneradiomaisia saksofonilurituksia.

Levyä on helpompi ajatella kokoelmana hetkiä ja tunnelmia kuin yksittäisinä raitoina. Four Seasons ehkä toimiikin parhaiten, kun sitä kuuntelee teema-albumina, jossa vuodenajat levyn edetessä vaihtuvat. Kovin synkkään räntäsateeseen asti ei onneksi päädytä.

http://www.myspace.com/katyayani
Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi