|
ELOKUU: HÄÄVÄKI SAAPUU / EMI |
|
|
Lähettänyt Jani Sipilä Luettu 551 kertaa.
|
|
13.06.2012 |

    4
Ydinkysymys: Toimiiko cityhumppa?
Antti ”Nopsajalka” Hakala on aiemmin tullut tutuksi mm. Soul Captain Bandin keulahahmona ja omista sooloalbumeistaan. Elokuu on uusi kokoonpano, jossa on mukana Juno ja Jonas W. Karlsson. ”Cityhumpaksi” nimetty musiikkityyli yhdistää rap-laulun, reggaevivahteet, kansanmusiikin ja popahtavat melodiat. Ja ehkä myös sen humpan.
Täytyy myöntää, että Elokuun idea on tuore ja liittää yhteen hyvin mennyttä ja tulevaa. Haitari on dominoiva elementti ja tuo mielleyhtymiä humppaskeneen, mutta todellisuudessa komppaustyyli on enemmän sukua reggaemusiikille. Melodioissa on samanlaista letkeyttä kuin Nopsajalan aiemmissakin levytyksissä, mutta haitarin myötä sukelletaan myös melankolisimpiin tunnelmiin, jotka tietysti toimivat näin suomalaiselle erittäin hyvin.
Sanoitusmaailma on sekoitus riimittelyä, kömpelöitä vertauksia, huumoria mutta myös tarkkanäköisyyttä. Nopsajalka ei ole mikään maailman paras laulaja, mutta yrittää parhaansa sillä mitä on annettu. Kappaleet ja yhtyeen tyyli ovat kuitenkin sen verran rehellisiä, että pidemmän päälle tulkintaan tottuu. Sävellykset eivät ole tusinatavaraa, vaan perinnetietoisia mutta toisaalta kuitenkin ajan hengessä kiinni.
Elokuu on mielenkiintoinen hybridi, joka tuntuu aluksi omituiselta, mutta lopulta osoittautuukin hyvin luonnolliseksi kokonaisuudeksi. Kappaleiden nostalginen ilmapiiri imaisee helposti mukaansa.
Kotisivut
|