|
BOARD OF AVES: DECADE AFTER / Palokka |
|
|
Lähettänyt Joni Juutilainen Luettu 659 kertaa.
|
|
31.05.2012 |

Ydinkysymys: Kissanristiäiset kaveriporukalle, suuret synttärikemut vai jotain siltä väliltä?
Kymmenvuotista uraansa juhlistava Board of Aves tunnettiin vuoteen 2009 saakka Afubadina. Yhtye ei liene kummallakaan nimellä tuttu kuin kotimaamme demoskeneä seuranneille, sillä Decade After on porukan ensimmäinen kokopitkä levy ja sekin on julkaistu vahvalta DIY-pohjalta.
Progressiivisia sävyjä sisältävää modernia metallimusiikkia tuuttaava bändi on osoittanut jo demoillaan poikkeuksellista kyvykkyyttä hyvien biisien luontiin. Vaikka kappaleissa on mukana kiemuraa ja sen seitsemää eri osaa, biiseissä on olemassa selkeä punainen lanka ja usein pirullisella tavalla tarttuvia melodisia koukkuja.
Suoria vertailukohtia yhtyeelle on hankala löytää, mutta esimerkiksi Stam1nan tekemisissä on paljon samoja piirteitä Board of Avesin kanssa, vaikka on sanomattakin selvää kumpi bändeistä on taitotasoltaan kovempi.
Kymmenbiisinen levy sisältää uusiksi äänitettyjä kappaleita yhtyeen uran varrelta, tarkemmin sanottuna vuosien 2006 ja 2010 väliltä, ja mukaan on saatu sopiva katsaus ja kehityskaari läpi uran. Hienointa on huomata, että monella kokeneemmalla ja tunnetummalla muka-niin-kekseliäällä yhtyeellä ei ole yhtään biisiä, jotka olisi voinut kelpuuttaa Decade Afterille.
Tukevammalla tuotannolla ja karismaattisemmalla vokalistilla Board of Aves olisi täysin valmis paketti jolla potkua riittäisi varmasti vaikka kuinka pitkälle saakka.
www.boardofaves.com
|