|
Ydinkysymys: Voisiko nuoriso ottaa vanhuksesta mallia?
Näillä näpyköillä 60-vuotisjuhliaan viettävä Dave Lindholm tykkää edelleen tehdä musiikkia vaihtuvissa kokoonpanoissa. 2000-luvulla hän on julkaissut levyt muun muassa Otto Donnerin (More than 123, 2010), Launeen K:n (Lahti, 2009) ja Jarmo Saitajoen (Nuo mainiot miehet soivine koneineen, 2007) kanssa. Tällä kertaa vuorossa on B. Inventive-ryhmä, johon lukeutuvat Lindholmin lisäksi tamperelaismuusikot Klaus Wirzenius ja Dino Kullberg.
Levy on tehty rakkaudesta rämisevään rockiin. Heti albumin alku tempaa mukaansa ärhäkällä temmolla, kun trio revittelee kappaleet läpi taidot tanassa. Vasta neljännessä biisissä One Day maltetaan vetää henkeä. B. Inventive, sekä trio että levy, keskittyy suoraan soittoon. Esimerkiksi ensisingle Yes, You Can Have on tiukka kolmeminuuttinen rockralli, kun taas Cool Miner on hienosti svengaava rummutuskappale. Viimeisenä kuultava Why Church, Why Now? päättää tiukan paketin sopivan hartaasti.
Lindholmin laulu on aiheellisesti miksattu pintaan, ja toki kitarakin pysyy tiukasti miehen näpeissä. Myös Dinon ja Klasun soitto on puhdasta ja selkeälinjaista. Kyllä tästä voisi moni nuorempi muusikko ottaa mallia. http://www.davelindholm.fi/ |