Ydinkysymys: Onko Nauticus seuraava suuri suomalainen vaihtoehtometallibändi?
Kohtuuttoman värikkäät ja psykedeeliset pahvikannet kätkevät sisäänsä odotetusti normeista poikkeavaa metallimusiikkia, joka tuntuu ottaneen vaikutteita Baronessin, Mastodonin ja Toolin kaltaisista omien teidensä kulkijoista. Myöskään vanha progressiivinen rock ei ole kirosana tämän levyn kohdalla.
Nauticusin valitsema linja ei ole todellakaan sieltä helpoimmasta päästä, mutta bändi selviytyy urakastaan yllättävän hyvin. Herkemmät himmailut ja kovempi runttaus ovat hyvässä balanssissa, eikä levyltä löydy oikeastaan mitään sen suurempaa valitettavaa. Omakustannejulkaisusta johtuen soundimaailma on tietysti hieman amatöörimäinen ja ohut, mutta kuuntelukokemusta tämä ei haittaa.
The Waitin viehätys ei perustu koukuttaviin kappaleisiin, sillä niitä levyltä ei juurikaan löydy. Kokeilulliset jipot, pienet näpäytykset siellä sun täällä ja Nauticusin selkeä into oman tien etsimiseen ovat niitä elementtejä, jotka pitelevät levyä kasassa. Mukavalla tavalla kotikutoinen DIY-meininki ainoastaan alleviivaa bändin pyrkimyksiä ja kertoo yhtyeen aidosta tunteenpalosta ja halusta kehittyä omaksi erikoiseksi osaksaan kotimaista metallikenttää.
Suurelle yleisölle bändin venkoilu ei tule koskaan uppoamaan, mutta oman arvostavan yleisönsä Nauticus tulee takuulla löytämään.
Levynkansista paljastuu kohtuuttoman värikäs totuus 3D-lasit nenillä, tai kova krapulakin käy, jos oksentaa nii et silmistä tulee samalla kyynelii.
