Islet on ainakin toistaiseksi varsin tuntematon yhtye kotikaupunkinsa Cardiffin ulkopuolella. Bändi julkaisi kaksi minialbumia vuonna 2011 ja vuoden 2012 alussa se puski ilmoille ensimmäisen pitkäsoittonsa Illuminated People. Bändi ei omien sanojensa mukaan edes haaveile supertähteydestä tai edes itsensä elättämisestä musiikillaan, vaan tekee juuri sellaista musiikkia kuin lystää.
Jossain Isletiä on kutsuttu post-rockiksi tai kokeelliseksi rockiksi, mutta Illuminated People johdattelee kaikkein selvimmin ajatukset 1970-luvulle. Kiekolla ollaan selvästi progetunnelmissa - jotain kertoo se, että ensimmäinen biisi on yhdeksän minuuttia pitkä, tosin muut raidat ovat selvästi lyhyempiä - ja biisien rakenteet ovat erittäin vapaamuotoisia, melkein jamittelevia.
Avaruusleijailun sijaan tätä voisi kutsua jalat maassa -leijailuksi. Levyllä kuullaan paljon raskaita kitaravalleja ja tymäköitä tilutuksia psykedeelisillä vivahteilla. Vertailukohdaksi voisi nostaa vaikkapa Blue Oyster Cultin.
Levyn musiikki, mukaan lukien sen vokaalit, elävät kuin kameleontti eikä sillä ole tylsää hetkeä tai täytettä. Välillä musiikki on hypnoottista, toisinaan enemmänkin kakofonista. Yllättävän hyvin sillisalaatti kuitenkin pysyy kasassa ja albumista saanee sitä enemmän irti, mitä enemmän sitä kuuntelee.