|
JULMA HENRI: RADIO JIHAD... SYRJÄYTYNYT VOL. 2 / Mörssi |
|
|
Kirjoittanut Eero Kettunen Luettu 828 kertaa.
|
|
25.01.2012 |
|
Ydinkysymys: Onhan sulla rikosrekisteri?
Oululaislähtöisen Julma Henrin ensimmäinen albumi oli raju veto vuodelle 2007. Syrjäytyneiden nimellä ja Panama Rayon tuotannossa syntynyt Al-Qaida Finland sai nyt viimein arvoisensa jatko-osan.
Al-Qaida Finlandin jälkeen Julma Henri ajautui projekteihin, jotka saivat debyyttilevyn ystävät seuraamaan mieluummin Panama Rayon projekteja, joista uusimpana Herra Sopan eli Puukko-B:n vastikään ilmoille tullut albumi on yhtä suositeltavaa kuultavaa.
Julma Henrin "proge"levy Psykoterapia ei ollut kuulijaystävällinen kokonaisuus ja RPK:n kanssa tehty "HENRI" niin ikään aika raskas trippi. Siltä on kuitenkin kulkeutunut dubstep-vaikutteita myös Radio Jihadille.
Jos ensimmäisellä Syrjäytyneet-levyllä huomio kiinnittyi säväyttäviin lyriikoihin, kakkososalla on pääosassa DJ Polarsoulin mainio tuotanto. Henrin kerronta ei uppoa enää samalla tavalla, vaikka albumin sanoituspuolelta löytyy myös Punainen-biisin muutamien todella tehokkaiden rivien kaltaisia väläyttelyjä.
Radio Jihad... Syrjäytynyt Vol. 2 oli ehdottomasti yksi viime vuoden parhaimmista kotimaisista rap-levytyksistä. Julma Henriltä on tulossa uusi albumi jo tänä keväänä.
|