|
APULANTA, TAMMERFEST 2011 |
|
|
Lähettänyt Janica Brander
Luettu 790 kertaa.
|
|
18.07.2011 |
Lähdin Apulannan keikalle melko epäileväisin mielin. Olin suorastaan raivokas fani 90-luvulla, kun bändi soitti vielä melodista punkkia. Innostukseni taittui, kun Apulanta alkoi tehdä massiivisia kappaleita, joissa elämä ei enää vain yleisesti tympinyt, vaan ranteet haluttiin oikeasti vetää auki. Apulantaa tuleekin usein käytettyä vertauskuvana, kun haluan ilmaista, että joku taiteilija on menettänyt alkuperäistä juurevuuttaan, ja kieli pidetään turhan keskellä suuta kaikessa, mitä tehdään.
Apulanta kuitenkin yllätti iloisesti monen vuoden Apis-selibaattini jälkeen. Tammerfestin pääteltta on hankala keikkapaikka. Akustiikka ei ole paras mahdollinen, ihmiset keskittyvät lähinnä kännäämiseen ja miljöö on pimeä ja tunkkainen. Odotin piinallista tuntia ylitsepursuilevan show´n parissa. Lavalle nousi kuitenkin vain kolmen hengen ydinmiehitys mustapunaisissa Apulanta-paidoissa. Saundi oli terävä ja siinä oli draivia. Yhtye sai väljään ja hankalaan keikkatilaan todella intensiivisen tunnelman ilman ilotulituksia ja tanssityttöjä.
Keikkasetissä oli melko tasapainoisesti uutta ja vanhempaa tuotantoa. Uudemmista biiseistä laahaavimmatkin biisimöhkäleet kuulostivat särmikkäiltä, koska sovitukset olivat vauhdikkaita, ja kappaleesta toiseen siirryttiin sulavasti ilman liikoja höpinöitä. Yleisöä ei tarvinnut huudattaa, sillä tunnelma kohosi nopeasti teltan kattoon. Pieni pettymys oli se, että pitkiä, nautinnollisia encoreja ei tarjoiltu. Happoradiosta oli vaikehko innostua tämän tykityksen jälkeen. Ainakin tällä livevedolla Apulanta osoitti, miksi se kuuluu suomirockin kärkeen, vaikka bändiä vaivaakin pienoinen mammuttitauti.
|
