Transmenu powered by JoomlArt.com - Mambo Joomla Professional Templates Club

Lähdin katsomaan minulle ennestään kohtuullisen tuntematonta Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändiä puhtaasti uteliaisuudesta. Jos yhtyeen nimi on niin pöljä, että sen muistaminen tuottaa vaikeuksia selvinkin päin, on keikan parempi olla muistamisen arvoinen. Ja sitä se todella oli.

Koska en tiennyt ennakkoon juuri mitään yhtyeen tuotannosta, yritin teeskennellä nokkelaa ja ennustin sen olevan jotakin vaihtoehtoista. No shit! Jätkät olivat sonnustautuneet mitä dorkimpiin ”asuihin”; oli tekoverellä kastettua hiihtäjää, lobotomisen robottimaista basistia pelottavine eleineen, tuomiopäivän metsänjumalaa…Tässä yhtyeessä on paljon samaa kuin yhdessä Provinssirockin pääesiintyjistä. Mieleen tulee nimittäin System Of a Down niiltä ajoilta, kun se oli aloittanut keikkailun ja levypuuhastelut. Veikkaisin, että SOADin sedät olisivat olleet enemmän kuin haltioissaan, jos olisivat olleet katsomassa keikkaa.

Mutta sitten musiikkiin: jälleen genrekonservatiivin painajainen, metalliliberaalin uusi palvonnan kohde. Tässä yhdistyy monenmoista. Painopiste yhtyeen meiningissä lienee sekoilulla ja musiikki tulee hyvänä kakkosena. Vai tuleeko? Potentiaalia keikalla tarjosi niin rokkirallatus, grindviuhahtelu kuin kansanmusiikkikin. Yhdessä vaiheessa jokin biiseistä lähti ilmeisesti väärin soimaan ja yhtye päätti aloittaa sen uudelleen. Laulajakitaristi muistutti, että tässähän ei vielä olla levytyssopimusta saatu. Myspace-sivujen mukaan bändin nykyinen levymerkki on Sitoutumaton Haistavitturecords, joka aiheutti allekirjoittaneessa hallitsemattoman repeämisen. Tunnelmassa on Eläkeläiset- ja Kumikameli-meininkiä. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi heitti ehdottomasti yhden rokkaavimmista näkemistäni keikoista tämän vuoden Provinssissa.