|
ELIZA DOOLITTLE ESIINTYY SUOMESSA |
|
|
|
Lähettänyt Janica Brander
|
|
05.02.2011 |
 Saa nähdä joutuuko Eliza Doolittle Maria Veitolan tykkituleen
Briteissä suursuosion saavuttanut laulaja Eliza Doolittle esiintyy maaliskuun 8. päivä Helsingin Tavastialla. Doolittle näyttäytyy myös Nelosen Maria! -ohjelmassa seuraavana päivänä.
Kyseessä ei ole Doolittlen ensimmäinen esiintyminen Suomessa, sillä hän konsertoi syksyllä Elämä lapselle -konsertissa. Esiintyminen Tavastialla on osa artistin maailmankiertuetta, joka on parhaillaan käynnissä. 22-vuotiasta Doolittlea on verrattu Amy Winehouseen, Duffyyn ja Lily Alleniin. Hänen heinäkuussa julkaistu laulajan nimeä kantava esikoisalbuminsa on edelleen brittilistojen kärjessä. Levy nousi heti julkaisuviikollaan Brittien albumilistan sijalle kolme.
Musikaalisessa perheessä varttuneen Doolittlen ura alkoi jo varhain. Hän sävelsi ensimmäiset kappaleensa 12-vuotiaana ja 16-vuotiaana hän allekirjoitti levytyssopimuksen. Doolittlen musiikkia on kuvailtu raikkaaksi ja omaperäiseksi popiksi, jossa on vaikutteita 60- ja 70-lukujen melodioista.
|