Live | Metal | Rock | Pop

ICONCRASH: ENOCHIAN DEVICES / EMI Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Mervi Vuorela
Luettu 427 kertaa.
  
09.09.2010
icon.jpeg



  
 

Ydinkysymys: Missä EMIn kykyjenetsijät luuhasivat koko 90-luvun?

Levy-yhtiöiden taistellessa henkiinjäämisestään, ovat reaktiot ongelmaan vaihdelleet laajalti. On hevibändejä lapsille, kykykilpailuista ponnistaneita trubaduureja, latteita rockabilly-coverbändejä, laulavia pappeja ja kaikkea muuta kuin pelkkää perinteistä musiikkia. Ne harvat uudet ja kotimaiset, suurien levy-yhtiöiden esittelemät yhtyeet antavat yleensä syyn odottaa jotakin merkittävää. Iconcrashin levyä kuunnellessa herää kysymys: Missä EMIn kykyjenetsijät luuhasivat koko 90-luvun?

Iconcrash yhdistelee musiikissaan brittivaikutteista herkkää poppia, pienen budjetin elektronista musiikkia ja goottirocksävyjä. Kaikille on tarjolla jotakin, ja Iconcrash vaikuttaakin hyvin muuntautumiskykyiseltä yhtyeeltä. Bändin keulahahmo Jaani Peuhun hauras ja herkkä ääni on artikulaatioltaan sameaa ja sisäänpäinkääntynyttä. Bändin soitto on pientä ja tunnelmallista, mutta harmiksi kappaleet eivät ole kovin oivaltavia tai tarttuvia. Yhtyeen synkistely ei koskaan saavuta kliimaksia, vaan jää aina enemmän tai vähemmän vajaaksi, vailla varsinaista kohokohtaa. Kun musiikillinen osaaminen ja kunnianhimokin jäävät vaatimattomiksi, levy jättää itsestään melko laimean kuvan.

Iconcrashin kaltaisia bändejä on ollut olemassa jo 90-luvun puolesta välistä saakka. 2000-luvun alussa niitä oli jopa haitaksi asti, kun elektroninen goottipop tuli muotiin. Hämmentävää, että genre on ennen tätä jätetty huomioimatta ainakin isojen levy-yhtiöiden silmissä. Iconcrash on varsin keskitasoinen lajityyppinsä edustaja, eikä nosta päätään massasta mitenkään erityisenä poikkeuksena. Mielenkiintoista, että tyylilaji on yhtäkkiä ajankohtainen. Lieneekö artisti valittu umpimähkään?

Kotisivut

Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi