|
TOM PETTY AND THE HEARTBREAKERS: MOJO / Reprise Records |
|
|
Lähettänyt Janica Brander
Luettu 487 kertaa.
|
|
10.09.2010 |
   4
Ydinkysymys: Koska on mestariteoksen aika?
Tom Petty on niitä artisteja, jotka puhkeavat kukkaan vanhetessaan. Monet muut muusikot jäävät jauhamaan yhtä ideaa, joka oli uusi ja mullistava kolmekymmentä vuotta sitten. Petty taas on hiljalleen kehittynyt altavastaajasta mestariksi Neil Youngin ja Joe Cockerin varjosta. Mojo ei ole vielä täysi napakymppi, mutta se lupailee täydellisen Petty-levyn olevan jo kulman takana.
Mojo yhdistelee sujuvasti folkia, countrya, bluesia ja jamakalaissäveliä. Levy on rouheva matka mustan musiikin ja southern rockin juurille. Albumin paras puoli on se, että kappaleet ovat itsenäisiä, bändin omia tulkintoja. Tiettyyn musiikkityyliin ihastuneiden bändien ilmaisu on valitettavan usein paperinukkemaista idolin apinoimista. Tällaiset bändit eivät luo ja tulkitse musiikkia, vaan diggailu jää usein vain hyväksi kopioksi alkuperäisestä esikuvasta. Mojo paitsi asettuu osaksi tiettyjen musiikkityylien historiaa, myös toimii omana kokonaisuutenaan. Kokonaisuuden kruunaa todella taitava, mutta rento ja tarpeeksi viimeistelemätön musisointi.
Hieman kuluneet lyriikat ja terävimmän mestariteoksen puuttuminen vähentävät kokonaisuudesta yhden tähden. Petty laulaa moneen kertaan kuultuja tarinoita kulkurimiehistä, kapinallisista ja rakkaushuolista. Levyn kaikki kappaleet ovat kelvollisia, mutta olisin sietänyt jopa pari kehnompaa biisiä, jos joukossa olisi ollut muutama sellainen, joiden kohdalla pitää biisien sijaan puhua luomuksista. Tässä tasavahvassa järkäleessä ei kuitenkaan ole mitään hävettävää.
www.tompetty.com
|
