ELÄKELÄISET SAAVAT ULKOMAILLA LÄHES DILDOMAATTISEN KOHTELUN Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ida Mustajärvi   
07.05.2010
viisikko_360.jpgKotimaiset humppasankarimme Eläkeläiset ovat kiireisiä paappoja. Haastattelua tehdessä yhtye oli suuntaamassa Saksaan, missä he ovat niittäneet huimasti suosiota. Myös Euroviisut tuli ja meni ja pronssimitali saavutettiin Suomen karsinnoissa. Vertigo heitti yhtyeen laulaja-urkuri Onni Warista muutamilla kysymyksillä. Ensimmäisenä luonnollisesti hieman tunnelmista kiertueelle lähdettäessä.
    
- Mikäs, mukavahan sinne on aina lähteä. Kovasti on kirppareita kierrelty kauluspaitoja ja sähköurkuja hamstraamassa. Huutonettikin huudettu tyhjäks Yamahoista ja Casioista.
Siellä pitäis ootella ihan shortsikelit eli silkkaa mahtavuutta! Tänne jääpi hanget korkeat nietokset, pärkkele.

Entäs mitkä ovat tärkeimmät asiat (soitinten ohella), mitä reissuun tulee pakata?

- Puhtaita kauluspaitoja ja kalsonkeja tietty. Humppaa vedellessä tulee niin kova hiki jotta releet on kovilla... Etenkin tuossa reissun puolivälin tienoilla kun hiki alkaa olla alkoholipitoisuudeltaan pirtun luokkaa ja muutenkin korventaa ku rikkihappo. Jotain lukemista on oltava myös, semmosta missä on iso fontti ja harva riviväli ja mieluusti vielä paljon kuvia.

Klassikkokysymys: Kuinka ulkomailla keikkailu eroaa Suomessa humppaamisesta? Onko esimerkiksi fanikulttuurissa tai keikkajärjestelyissä eroavaisuuksia?

- Ulkomailla puhutaan ulkomaan kielillä, paitsi myö toisillemme. Toisillemme ei puhuta ku viittomalla, se on helppoa kun on vaan yks merkki jonka kaikki meistä osaa. Se on se kansainvälinen käsimerkki, enkä tarkoita tässä rauhanmerkkiä vaan sitä toista. Ulkomailla meitä luullaan vielä monin paikoin täysjärkisiksi kun ne eivät ymmärrä Suomea ja myö saadaan lähes dildomaattinen kohtelu ja kunnioitus. Suomessa tilanne on toinen, täällä tiedetään että ei olla, jotenka meitä kohdellaan hieman tylymmin. Tai no, aika paljonkin tylymmin.

Onko mitään tiettyä fanitapaamista, joka erityisesti olisi vuosien varrella jäänyt mieleen?

- On kyllä, kun tavattiin meijän ainoa fani Nuijamaalla. Se oli mahtavaa se. Sen fanin nimi oli Aimo ja se asui Vammalassa, vai oliko se Pöljässä.

Saavutitte suurta ennakkosuosiota sekä lopulta hienosti pronssia Suomen Euroviisukarsinnoissa. Millaiset olivat ensireaktiot saadessanne kutsun karsintoihin?

- Äärimmäisen huvittuneet. Paniikki tuli vasta kun tajuttiin että meijähän pitää tehä oma kappalekin sinne, tai ainakin rosmota niin monesta lähteestä ettei heti jäädä kiinni. Hyvähän siitä  tuli, mummon jalasta. Paras voitti, toiseks paras tuli toiseks ja myö
tosiaankin kolmanneks. Ens vuonna uusiksi, vaikka hemmetti vapaiden karsintojen kautta. Kosto elää ja voi paksusti! Vapise YLE!

Elakelaiset_calendar_0410_360.jpgTahtiinne on humpattu jo vuodesta -93. Ajattelitteko yhtyeenne alkutaipaleella kenties joskus yrittävänne Euroviisuihin?

- No ei helevetissä! Ajateltiin yleensä että jos tän kesän vielä jaksais niin sitten päästäis hautaan huilailemaan. Jos joku olis sanonu tuolloin että myö ollaan olemassa vielä 2010 niin olis saanu kuonoonsa.

Yhtyeeltänne löytyy runsaasti fanituotteita humppapusseista taskumatteihin ja nettisivustonne tarjoaa mitä mielekkäintä puuhamateriaalia. Mikä on tähän mennessä erikoisin/pöllöin idea, jota on ehdotettu "lanseerattavaksi"? (Vai onko mitään mitä olisi jätetty pimentoon)?

- Lähestulkoon kaikki halpa menee läpi. Itehän myö niitä sottaillaan, tai Jokisen Pekka joka on ollu aina meillä messissä. Aina. Hitto, miullakin on kaapissa pelkästään Eläkeläiset-vaatteita, jopa kalsarit on Jokisen valinnasta. Punaiset stringit, ei hierrä ei kierrä on helppo pierrä. Se harmitti kun Pekalla oli haaveissa leivänpaahdin joka paahtaa leipään poro-logon, mutta hinta oli niin kova jotta piti jättää oottelemaan lottovoittoa.

Esitätte pääasiassa covereita tunnetuista pop/rock -biiseistä, mutta mukaan mahtuu myös omia sävellyksiänne. Millaista palautetta olette saaneet coveroimiltanne bändeiltä ja onko jotakin, mikä erityisesti on jäänyt mieleen?

- No kotimaiset artistit suhtautuvat hyvin positiivisesti ja ymmärtäväisesti meijän versiointeihin, mutta ulkomaan elävien asenne on hieman nuivempi. On uhkailtu oikeusjutuilla ja mahvialla ja ties millä.

- Tähän asti on päästy melko vähällä, selevitty rikesakolla ja etusormen heristelyllä höystetyllä kovaäänisellä torumisella. Omista kappaleista ei ole tullut niin paljon uhkailuita ja toruja. Hyvin on ihmiset tykänny meidän omistakin sävellyksistämme, myös ulkomailla.

Levy-yhtiöiltä on ilmeisesti ollut vaikeuksia saada lupia kappaleiden ”humpannusversioihin”. Mistä uskotte tällaisen johtuvan?

- No hiton vaikeeta on lupien saanti ollu jo vuosikausia! Välillä tosiaankin jouduttiin tekemään levyllinen omia ralleja kun ei saatu tarpeeksi lupia lainakappaleisiin. Tehtiin jossain välissä mahtavan loistava S.O.S -niminen levy johon äänitettiin 26 kappaletta, levy masteroitiinkin jo ja sitten pudottivat pommin, jotta ei saa julkaista kun ei ole lupia. Vähän kuule sapetti, jopa tämmöistä lupsakkaa kuomaa ninku mie!

- Kahelle tuoreimmalle eli Sirkukselle ja Unitedille väännettiin joku 75 biisiä / levy että saatiin kasaan riittävästi materiaalia. Nyt ollaan paraikaa punnertamassa kappaleita seuraavalle levylle ja lupa-anomuksia on liikkeellä joku 40 zipaletta. Taitaa olla joku 3 biisiä plakkarissa.

Elakelaiset_calendar_0510_360.jpgEläkeläiset julkaisivat viime vuoden puolella "Ukki, mitä oli jenkka" -ep:n sekä mittavan "Humppabingo" -kokoelman. Ja Wariksen mukaan lähitulevaisuuden pitkäsoitto on siis suunnitteilla.

- Juu, jos humppatähdet ovat suotuisia ja käännöslupia ropisee niin syksyllä marssitaan jonnekin maakuoppaan humppaa tuleville sukupolville tallentamaan... Ainahan on tietty "villi kortti", jotta tehhäänkin omia kappaleita kieltorallien sanoihin, niinku tehtiin Elämällä. Siitä yli missä aidassa on portti.

On kuulemma perustettu jopa Eläkeläiset-coverbändejä. Oletteko kuunnelleet seuraajienne tuotantoa ja millaista se on ollut?

- Ihan kamalata on ollut. Ihme oliskin jos paska muuttuis kopioimalla suklaaksi! Sitäkin on nähty, mutta ei tällä eikä edelliselläkään vuosituhannella.

Tulette ilahduttamaan kotimaista humppakansaa kesän festareilla. Mitkä ovat lupaukset ja odotukset kesää kohden?

- Täsmälleen samat kappaleet ja samat välispiikit ku viime ja toissa kesänä! Selvitäpäin ollaan ja seisaaltaan kapeassa haara-asennossa soitetaan, niinku viime ja toissa kesänäkin. Tippaakaan ei kiroilla, just niinku viime ja toissa kesänäkin. Ehjää ei kannata korjata, täydellistä on mahotonta parantaa, jos lääke toimii miksi reseptiä pitäis vaihtaa? Riittää kun sen uusii että saa lisää samanlaisia.



www.humppa.com
Comments

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Digitalplant.fi