|
I WALK THE LINE: LANGUAGE OF THE LOST / Fullsteam |
|
|
Lähettänyt Laura Haarala
Luettu 428 kertaa.
|
|
19.03.2010 |
   3
Ydinkysymys: Onko Language of the Lost loppuun asti mietitty kokonaisuus?
Alla on vanha amerikanrauta. Ilta hämärtyy. Sade hakkaa hiljaa auton kattoa. Maisema vinoutuu, kun kaupungin valot heijastuvat tuulilasiin sateen valuessa sitä pitkin. Haikean tummanpuhuva tunnelma valtaa mielen.
Edellä mainittuun kuvaukseen sopii taustamusiikiksi täydellisesti I Walk the Linen albumi Language of the Lost. Yhtye tavoittaa uusimmalla levyllään apean ja urbaanin mielenmaiseman melodisella postpunkmeiningillään.
Nimensä Johnny Cashin biisistä napannut viisikko on tehtaillut aikaisemmin kolme kokopitkää. Badlands, Desolation Streets ja Black Wave Rising erottuvat toisistaan kokonaisuuksina. Niissä seikkaillaan kussakin vahvasti joko punkin tai postpunkin alueella. Language of the Lostissa musiikkityylit sekoittuvat toisiinsa. Tuloksena on täyteen mittaansa kasvanut bändi, jonka tuotos on kuin kypsä hedelmä.
Itse levy sisältää kymmenen biisiä. Melankolia heijastuu kansien välistä. Soittimet erottuvat selkeästi toisistaan ja sävelkulut seuraavat suurimman osan ajasta postpunkmaisia kiemuroita. Toki puhdasta punkkiakin on tarjolla. Edellisillä levyillä esiintyvistä koskettimista on jäljellä vain himmeä kaiku. Biisit Neon Lights, Kill Your Friends ja Sleepwalking (To the End of the World) jäävät mieleen. Eipä muissakaan kipaleissa ole kuitenkaan valittamista. Joissain kohdin biisien samankaltaisuus ehkä hieman puuduttaa.
Language of the Lost on tasaisen vahva kokonaisuus. Bändi on saanut aikaan levyn, jossa onnistuneesti hitsautuvat yhteen edellisistä levyistä tutuiksi tulleet kuviot. Kovaa ja urbaania maailmaa korostaa kylmä ja synkkä tunnelma. Levyä ei ehkä kannata laittaa levylautaselle, jos haluaa hyvälle tuulelle. Mutta asia ei vähennä albumin toimivuutta. Päinvastoin. Karu maailma vaatii karuja totuuksia.
http://www.myspace.com/iwtlfinland
|
