|
LOSTPROPHETS - OMAEHTOISTA MAINSTREAM-MUSIIKKIA |
|
|
|
Kirjoittanut Jose Riikonen
|
|
09.03.2010 |
 Lostprophetsin basisti Stuart Richardson, mitä haluaisit haastattelun lopuksi sanoa?
- Hemmetti! Aina kun minulta kysytään tuota, pääni on täysin tyhjä.
Richardson pitää lopulta palopuheen, joka lopettaa tämän suttuisista puhelinlinjoista ja aikataulumuutoksista kärsineen haastattelun.
Kerrotaan kuitenkin ensin hieman Lostprophetsin musiikista ja etenkin uudesta The Betrayed -albumista. Wikipedia määrittelee walesilaisen Lostprophetsin musiikin alternative-rockiksi. Bändin uuden The Betrayed -albumin kuunteleminen ei kuitenkaan herätä mielikuvia erityisen vaihto- tai omaehtoisesta musiikista.
Richardsonillakin on hankaluuksia käsittää alternative-sanan nykyistä käyttötarkoitusta.
- Alternative taitaa tosiaankin olla nykyään uusi mainstream. Toisaalta, kuka sen päättää, mitä tyylisuunta edustat?
Richardson kuitenkin huomauttaa albumin laajasta skaalasta. On vaikeaa kuvailla Lostprophetsin nykyistä tyylisuuntaa, kun albumilla on sulassa sovussa niin montaa erilaista musiikkityyliä. Mukaan mahtuu materiaalia, joka seikkailee sulavasti hard-coresta poppiin.
The Betrayedin tapauksessa musiikkia vaihtoehtoisempaa oli albumin tekoprosessi, joka kesti neljä vuotta. ”Too fuckin long”, kuten Richardson asian ilmaisee. Kyse ei ollut siitä, ettei biisejä olisi ollut tarpeeksi, ne eivät vain tuntuneet oikeilta yhtyeen sen hetkiseen olotilaan.
- Meillä oli koko albumi itse asiassa valmiina jo kauan sitten. Ulkopuolisia henkilöitä oli aluksi mukana tekoprosessissa, mutta se tuntui aina vievän levyä väärään suuntaan. Lopulta päätimme vain aloittaa alusta ja tehdä kaiken itse.
 Aiemmalta ”valmiilta” albumilta hyväksyttiin jatkoon vain muutama raita, loput heitettiin kylmästi menemään. Käytännössä painovalmiin albumin hukkaan heittäminen oli ikävä kokemus, jonka ainakin Richardson otti raskaasti.
- Tuntui, kuin olisi menettänyt toisen kätensä.
Albumista tuli kuitenkin lopulta juuri sellainen kuin yhtye halusi. Rahaa paloi runsaasti, mutta Richardson on selvästi hemmetin tyytyväinen lopputulokseen.
Välillä hän vaikuttaa yltiöpäisen iloiselta ja innokkaalta kertoessaan yksittäisten kappaleiden taustoista ja merkityksistä. Puhe äityy silloin tällöin niin nopeaksi, että kohisevan linjan ja walesilaisen aksentin ristitulessa on vaikeuksia saada sanoista selvää. Kaikesta kuitenkin huokuu se, että mies on harvinaisen tyytyväinen.
Lostprophetsin erikoinen piirre on aina ollut sen läpitunkevan amerikkalainen soundi. Bändi on kuitenkin kotoisin Walesista, joten ovatko jenkkivaikutteet harkittuja?
- Ne tulevat todennäköisesti siitä, että olemme kasvaneet kuunnellen amerikkalaista musiikkia. Mitään jenkkisoundia me emme todellakaan ole hakeneet. It’s just the way it is.
- Toisaalta, esimerkiksi Where We Belong on todennäköisesti kaikkien aikojen walesilaisin kappale, jonka olemme tehneet.
The Betrayediä on sanottu aiempaa synkemmäksi materiaaliksi. Vaikka Richardson ei täysin allekirjoitakaan tätä, hän kertoo, että epämiellyttävät henkilökohtaiset kokemukset ovat varmasti lyöneet leimansa useaan kappaleeseen. Toisaalta, synkistely ei aina ole paha asia.
- Joskus on ihan OK, että piehtaroi kurjuudessa. Silloin tällöin täytyy käydä pohjalla, jotta voi taas nousta pinnalle.
 Tällä hetkellä tilanne bändissä on kaikkea muuta kuin kurja. Haastattelua seuraavana päivänä alkavaa maailmankiertuetta hanakasti odottava Richardson on selkeästi innoissaan tulevasta keikkarupeamasta.
- On mahtavaa päästä taas lähtemään tien päälle. Emme ole pitkään aikaan tehneet kunnon kiertuetta, joten odotan sitä innolla!
Niin, ne loppusanat. Richardson pahoittelee kliseisiä kommenttejaan.
- Vihaan sanoa näitä juttuja, koska kaikki lässyttävät aina samat asiat läpi.
Normaalien kiittelyiden jälkeen Richardson ajautuu kuitenkin avautumaan vielä hetken rockin ja yleisesti musiikkibisneksen tilasta. Koko haastattelun ajan innostuneen oloisesta kaverista huokuu nyt – jos mahdollista – vielä enemmän poltetta kuin hetki sitten.
- Nämä kaiken maailman X Factorit sun muut ovat kaameaa bullshittiä. Minä olen hemmetin kiitollinen rock-musiikista ja siitä, että soitan rock-musiikkia omilla ehdoillani. Rock – It’s still kicking!
Vaikka alternative saattaa olla nykyajan mainstreamia ja Lostprophets saattaa kuulostaa periamerikkalaiselta valtavirtapaahdolta, löytyy ainakin yhtyeen basistin mielipiteistä ja asenteesta yhä tiukkaa kompromissittomuutta ja aitoa poltetta omaehtoista rock-musiikkia kohtaan.
www.lostprophets.com |
