   3
Ydinkysymys: Laiskaa on – hyvällä vai huonolla tavalla?
The Strokes oli päräyttävän hyvä yhtye vain ensimmäisen Is This It -albuminsa ajan. Se kokosi tiiviisiin, kuin hetken huumassa sävellettyihin kappaleisiin äärimmäisen coolia ja tarttuvaa, mutta, helposti lähestyttävää rockia. Sopivan raju ja riisuttu ulkokuori silasi lopputuloksen liki täydelliseksi kokonaisuudeksi.
Julian Casablancas, The Strokesin pääasiallinen puuhamies, ei edes pyri enää olemaan holtiton katuvarpunen, vaikka hänen äänensä muistuttaakin vuosituhannen alun täysosumasta. Phrazes for the Youngissa on täyteläisyyttä ja kypsyyttä. Se ei kuitenkaan ole kovin hyvä asia.
Casablancasin laiska ja nariseva ääni hurmaa yhä, mutta miehen sooloalbumilla biisitkin ovat usein liian laiskoja. Aluksi koko levy tuntuu raivostuttavan matelevalta ja suttuiselta kokonaisuudelta, mutta pidempiaikainen kuuntelu paljastaa, että suurin osa materiaalista onnistuu lopulta koukuttamaan kohtalaisen tehokkaasti.
Kappaleita on vain kahdeksan, mutta ne ovat pitkiä. Liian pitkiä. Viimeinen Tourist-biisi tiivistää levyn pahimman ongelman: Se ei kuulosta tarpeeksi usein tymäkän tiiviiltä, vaan pikemminkin hapuilevalta ja vasemmalla kädellä tehdyltä.
Parhaimmillaan Casablancas on kuitenkin pirun tarttuva. Out of the Blue rullaa vastustamattomalla vimmalla eteenpäin ja 4 Chords of the Apocalypse konttaa krapulaisella rouheudella mielihyväkeskukseen.
|
