|
LIAM GALLAGHERILTA MUSIIKKIA |
|
|
|
Lähettänyt Janica Brander
|
|
29.01.2010 |
 Liam Gallagherin musiikkiura ja elämä jatkuvat Oasiksen ulkopuolellakin.
Oasiksen Liam Gallagher on ilmoittanut julkaisevansa uuden bändinsä kanssa albumin heinäkuussa. Albumin äänitys aloitetaan huhtikuussa.
Oasis on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa ja näyttää nyt jääneen lopullisesti telakalle. Oasikseen kuuluneet Andy Bell ja Gem Archer soittavat nimittäin Liam Gallagherin uudessa kokoonpanossa, ja kaikki panostavat tosissaan uuden bändin musiikkiin. Yhtyeellä ei ole vielä nimeä, mutta Gallagher suhtautuu siihen erittäin kunnianhimoisesti.
- Olemme soittaneet tälläporukalla noin 16 vuotta ja Oasiksessa saimme aikaan seitsemän albumia, mikä on aika surkeaa. Se ei mielestäni ole läheskään kaikki, mihin pystymme ja mitä voimme saavuttaa, Gallagher kertoo.
Oasis laittoi toistaiseksi pillit pussiin elokuussa 2009. Liamin mukaan Oasis lopetti, koska Noel Gallagher halusi pitää tauon. Muu bändi ei kuitenkaan halunnut lopettaa soittamista, ja he kokoontuivatkin studioon jo marraskuussa.
- Noel kai koki tarvitsevansa breikkiä, mutta me muut emme ole missään vaiheessa halunneet lopettaa yhdessä soittamista.
Liam Gallagher kertoi samassa yhteydessä myös erikoisista tulevaisuudenhaaveistaan.
- Olisi siistiä osallistua johonkin tosi tv -ohjelmaan, mutta en haluaisi että ohjelmassa olisi kanssani muita osallistujia.
|