 Uusi pitkäsoitto Toivo on Jarkko Martikaisen kolmas studiosooloalbumi. Ensimmäinen Mierolainen (2004) muistutti YUP:ta, mutta eri soittajin soitettuna. Rakkaus (2006) oli jo selkeä askel kauemmaksi rauhallisiin laulelmiin. Toivo on vieläkin pelkistetympi. Musiikillisista kiemuroista karsittu, akustisesti säestetty levy sisältää kuitenkin monipolvisia, usein novelleja muistuttavia tarinoita, joiden tekijästä on aika mahdotonta erehtyä.
Kun sovimme haastatteluaikaa, Martikainen varmistaa, että minulla on uusi levy. Hän sanoo olevansa huono nostalgikko ja puhuvansa siksi mielellään siitä, mikä on ajankohtaista. Ymmärrettävää. Yhtä usein kuin synnyttänyt naisrokkari saa selittää musiikkitoimittajalle äitiyden vaikutusta uraansa, on sooloartisti Martikainen varmasti vastannut kysymyksiin YUP:sta ja muinaisten, kiivaiden progerevittelyjen vaihtumisesta ”helpompiin” kappaleisiin.
Pidetään siis historia mielessä hienon hienona viitekehyksenä ja puhutaan tästä päivästä. Miten syntyi levyllinen kappaleita toivosta?
- Selkeä lähtölaukaus oli yksi laulettu rivi ja siihen niveltynyt teksti eli tässä tapauksessa ”kuinka monta miljoonaa kertaa nimeäsi niin turhaan huusinkaan”. Siitä se alkoi kasvaa ensiajatusta paljon suuremmaksi, ja niin on käynyt monta kertaa aiemminkin. Tarkoitus se ei siis missään nimessä ollut, alkuperäinen suunnitelma oli ihan toinen, mutta näin vaan tapahtui. Niin kuin joskus parhaimmillaan käy.
Voisiko sanoa, että nykyinen elämänmeno olisi vaikuttanut levyn syntyyn? Kaipaako ihminen toivoa juuri nyt?
- Ainakin minä olen tarvinnut sitä kipeästi, muista en voi tietää. Sitä minä olen järkeillyt, että musiikintekijänä olen ihan samaa porukkaa kuin muutkin, enkä mitenkään itsenäinen saareke. Ja kyllähän ilmassa on ennen näiden laulujen tekemistä paljon pidempään ollut ymmärrys siitä, ettei nousukausi voi olla loputon.
- Minä olen tottunut turvattomuuteen, mutta monet ihmiset säikkyvät työnsä ja selviämisensä puolesta. Siinä mielessä toivosta laulaminen on ihan relevanttia, enkä usko olevani etsintätyön kanssa ihan yksin.
Toivo siis ansaitsi oman teemalevynsä, kuten rakkauskin kolme vuotta aiemmin. Ilmeisesti molemmat aiheet ovat sinulle erityisen tärkeitä?
- Koin laulaneeni rakkaudesta jo ihan perkeleesti, mutta lauluja ei oikeastaan koskaan oltu otsikoitu niin suoraan. Siksi oli hauska ja mielenkiintoinen missio laulaa levyllinen pelkkiä rakkauslauluja. Samoin on toivon kanssa, sen kaivaminen kiven alta vaikka pakolla on laajemmin omaan itseen kiteytyvä kysymys. Minulla on valitettavan hyvä kyky kyseenalaistaa kaiken mielekkyys ja löytää negatiivinen näkökulma elämäänkin, mikä on tietysti ihan mieletöntä, koska lopulta olen hyvilläni siitä, että olen elossa. Tästä syystä toiveikkuuden miettiminen onkin erityisen tärkeää.
- Sitä kysyy samoja kysymyksiä eri kulmista aina uudestaan ja se on hyvä. En minä voi päätäni vaihtaa kenenkään kanssa, enkä tietysti haluakaan. Minua kiehtoo tuollaiset asiat ja melodiikka, ja vaikka ilmaisuaan haluaakin laventaa ja keksiä uusia keinoja, niin kyllä tekijän varmaan aina tunnistaa.
 Onko luominen sinulle helppoa vai joudutko joskus tappelemaan synnyttämisen kanssa?
- Materiaalin liikkeelle saaminen ei ole ongelma. Kyllä minulla on pieniä laulunpoikasia liikkeellä koko ajan. Mutta osuvatko ne aina maaliin, niin se on ongelmallinen ja välillä harmillinenkin asia laulun kirjoittamisessa. Näkee ja kuulee sen, mitä yrittää muka olla tekemässä, mutta ei saa siihen lopullista hahmoa. Ja silloin on yleensä annettava ajan kulua. Harva asia tässä elämässä silkalla pakolla hyväksi rakentuu.
Laulun aihelman muuttuminen valmiiksi kappaleeksi on siis monipolvinen matka, eikä ilmeisesti siltikään ole varmaa, että se päätyy levyn raidaksi?
- Näin se on. Yksi hurjimpia ja eeppisimpiä juttuja, mitä minä olen koskaan tehnyt ja mihin olin tosi tyytyväinen, jäi pois juuri siksi. Se ei vaan tuntunut olevan tämän levyn laulu. Sellaisessa tapauksessa laulu jää oven ulkopuolelle, vaikka olisi kuinka ansiokas. Olisihan se aika onnetonta ja keskinkertaisen tuntuista, jos kokonaisuus olisi yhdestä laulusta kiinni ja minä sitä yhtä biisiä niin saatanasti kaipaisin levylle.
- Ja toisaalta tuntuu myös vähän ylpeältä, jos voi panna hyvän kappaleen sivuun. Taiteellinen kokonaisuus on kuitenkin tärkeämpi kysymys kuin se, olisiko joku laulu ehkä tavoittanut ihmiset ja päässyt radioon soimaan. Siinähän olisi kysymys opportunismista, jos ajattelisi, että ihmiset pitäisivät minusta tämän laulun takia. Tärkeintä on se, että laulut tekohetkellään ovat tekijälle ja tekijäryhmälle tosia, ja niin hyviä kuin niillä keinoilla voi olla.
Voiko kirjailijana, kolumnistina ja lyyrikkona sulkea ympäröivän maailman tarkkailun joskus pois päältä ja pitää lomaa?
- Ei. Tai no hetkeksi voi unohtaa kaiken, mutta olen tullut jo siihen tulokseen, että tämä on elinikäinen sitoumus. Varsinaista sopimusta en ole tehnyt, mutta minusta on tullut tällainen, eikä sitä pääse karkuun.
- Konkreettisesti palautteen saa palkitsevalla tavalla keikoilla, kun laulu kulkee eteenpäin, mutta se kestää vain sen hetken. Olen huono nostalgikko, enkä osaa jäädä makaamaan kolmeksi vuodeksi sillä varjolla, että olipa silloin kerran kiva laulaa lauluja Kouvolassa. Se ei ole kovin mielenkiintoista. Ennemminkin polttelee ajatus tehdä uusia lauluja ja saada niihin vastakaikua ihmisiltä.
 Tarvitsetko työskentelyysi rauhaa ja hiljaisuutta?
- Usein minulle on ollut hyötyä hälystä, esimerkiksi jos matkustan junassa keikalle. Siellä voi kuulla lauseen sieltä ja toisen täältä, ja niistä syntyy kiinnostavia assosiaatioketjuja. Tai voi miettiä, mitä tuo ihminen ajattelee tai mitähän se tekee, kun pääsee kotiin. Eihän kukaan ole täällä vain itseään varten tai voi edes ymmärtää itseään ilman toisiin peilaamista. Usein laulu vaatii juuri tällaisen laukaisualustan.
- Rauhallisuudesta on hyötyä työstämisvaiheessa, muttei se ole välttämätöntä. Itse kunkin olisi hyvä aika ajoin rauhoittua miettimään, onko jonkinlaista johtotähteä nähtävissä ja voiko sellaisen tunnistaa itsessään. Hetkellisenkin rauhan löytäminen riittää kyllä.
Uudella levylläsi kyllä luotat kuulijaan ja kuulijan kykyyn keskittyä rauhallisesti. Akustisen kitaran viitoittamat eeppiset tarinat eivät ole vähääkään taustamusiikkimateriaalia.
- Eräs hardcorea kuluttava ystäväni kommentoikin minun tehneen aika vaikean levyn. Ehkä hän tarkoitti vaikealla sitä, ettei tämän levyn äänikuva ole niin päällekäyvä kuin useimmilla hänen suosikkilevyillään. Ja kun joku ei käy niin voimakkaasti päälle, niin sitä pitää ehkä vähän kuunnellakin.
- Mutta luotan kuulijoihin, tietysti, ja luotan ihmisiin ylipäätään. Olen varma siitä, ettei kenenkään tarvitse tulla kysymään minulta, miten elää hyvää elämää. Jokainen voi löytää tärkeät asia ja keinot elää hyvää elämää, kunhan pysähtyy hetkeksi tutkimaan itseään. Tässä maailmassa minua kiusaa se, että aikuisia kohdellaan kuin pikkulapsia ja eteen työnnetään koko ajan jotain tarpeetonta tai mahdollisimman helppoa ja nopeasti läpi jauhettavaa.
- Yritän itse jatkuvasti miettiä, että mitenköhän minä tämän asian näen ja mikähän se totuus on minulle. Ja välillä löytyy niitä ihmisiä, jotka kokevat joitain asioita samoin kuin minä, koska emme me lopulta niin erilaisia kuitenkaan ole.
Miten sinä sitten löydät itsellesi ne tärkeät toivon kappaleet ja teet – levyn hienon ajatuksen mukaisesti – ajasta ystävän?
- Mä yritän sysiä edestäni sitä vaateiden kirjoa, mitä ei ole missään lakitauluissa vaan mitä meiltä aikuisilta välillisestikin odotetaan ja vaaditaan. Se kirjo on valtava, eli mitä kaikkea meidän tulisikaan olla ja mihin kaikkeen pitäisi aikaa käyttää ja mikä olisi sitä oikeaa optimielämää. Yritän miettiä, miten paljon nämä asiat minua kiinnostavat ja haluanko oikeasti käyttää valtaosan ajastani niihin.
- Kyllähän ajankäytölle nauraminen on yksi tärkeä asia. Kello on selkeä orjuuden merkki. Oman elämänsä isäntä ei paljon kelloa kyttäile, ei hänen tarvitse. Samoin pitää osata nauraa niille arvoille, jotka omiin silmiin näyttävät arvottomilta. Kun näin tekemällä en loukkaa muita ihmisiä tai varsinkaan läheisiäni, niin uskon löytäväni tavat ja keinot elää niin, että aika ainakin hetken voi olla minulle ystävä.
- Enkä minä kuoleman tematiikkaa suotta niissä lauluissani pyöritä, kaiken loppuvaisuuden muistaminen on minulle päivittäin tärkeä asia. Haluan rakentaa hyväksyntää sen asian kanssa ajoissa. Minusta se on niin, että jos pelkään kuolemaa enkä uskalla sitä ajatella, niin pelkään myös elämää.
Kuvat: Tomi Palsa
www.jarkkomartikainen.fi |
