Transmenu powered by JoomlArt.com - Mambo Joomla Professional Templates Club

Ydinkysymys: Tekeekö täydellisyys levystä hyvän?

Grungehtava sekametallisikiö Cubehead on mielenkiintoinen tapaus siitä, että sen musiikissa raja venyy Nirvanasta ja Queens Of The Stone Agesta 90-luvun lopun numetal-aallolla ratsastajiin. Laulu jokseenkin jäljittelee Kurt Cobainin ja Staindin Aaron Lewisin vokalisointia. Ja vaikka en ikinä ole paljoa The Doorsia kuunnellut (mikä tietysti on pyhäinhäväistys), havaitsen laulussa hivenen jopa Jim Morrisonia.

Yhtyeen ensimmäinen täyspitkä albumi on taidokasta ja monipuolista kikkailua, mutta juuri mitään siitä silti ei mieleen jää. Levy loistaa biisien introilla ja tilutuskohtauksilla, mutta kohtuullisen pian meininki lässähtää.

Melkein kaikki kappaleet tuntuvat junnaavan eteenpäin kuin härmäläispaappa traktorin kyydissä neonvihreä tupsupipo päälaella. Edukseen levyltä kuitenkin erottuivat Control-veisu jau-introineen sekä sekä taidokkaan Panteramainen Burnout.

Lisäksi Cubehead on onnistunut levyn ulkoasulla, hervottoman hieno kansilehti lahjoitti sisäiselle konttorirotalleni makoisat naurut. Vielä jos biiseihin olisi saatu enemmän potkua, tästä levystä luultavasti olisi kattavaa mainintaa tuhannen vuoden päästä jonkin sortin progejumal-Kalevalassa.

cubehead.org