|
VIIMA: KAHDEN KUUN SIRPIT / Viima Records |
|
|
Lähettänyt Kimmo Vainikainen
Luettu 500 kertaa.
|
|
28.07.2009 |
   4
Ydinkysymys: Onko mummolassa mukavaa?
Juurensa on hyvä tietää. Vielä parempi on tunnustaa ne häpeilemättä. Sinfonista folk-progea soittava turkulainen Viima ottaa vaikutteensa rehellisesti 1970-luvun suurnimiltä. Muun muassa Jethro Tull, Yes, Genesis, Emerson, Lake & Palmer sekä Canterbury Scenen edustajat kuten Caravan ja Soft Machine ovat kaikki antaneet Viiman musiikkiin jotain.
Viima ei kuitenkaan sorru pelkkään apinointiin. Viisihenkinen yhtye yhdistää vaikutteensa sopivassa suhteessa, jolloin keitoksessa säilyy hyvä maku. Omat mausteet vievät soitannon moneen suuntaan.
Bändin uusin tuotos Kahden kuun sirpit jatkaa tutulla reseptillä. Juuret näkyvät ja kuuluvat edelleen vahvasti. Edelliseen pitkäsoittoon, Ajatuksia maailman laidalta, verrattuna Kahden kuun sirpit on kuitenkin huomattavasti tasapainoisempi ja eheämpi. Liika kotikutoisuus, sekavuus ja turha folk-poukkoilu ovat jääneet taakse. Taakse on jäänyt myös aikaisempi kokoonpano. Muun muassa vokalisti on vaihtunut naisesta mieheen ja uutena rumpalina takoo Mikko Väärälä.
Homma hönkii uudemmilla naamoilla paremmin. Avausraita Autio pelto tuo Mikko Uusi-Oukarin ronskeilla kitarariffeillä ja laulaja Hannu Hiltulan huilulla etäisesti mieleen Caravanin For Girls Who Grow Plump in the Nightin ja Jethro Tullin Aqualung-ajat, jotka Viima on muokannut haikeimmiksi.
Ajat muuttuvat kuitenkin nopeasti. Synkemmällä tunnelmallaan ja huumaavilla koskettimillaan Unohtunut ammentaa enemmän esimerkiksi Emerson, Lake & Palmerista ja Canterburyn suurista. Yli 20 minuuttiin yltävän nimikkobiisin, Kahden kuun sirpit, valtavat kosketinvallit ja valloittavat äänimaailmat ovat kuin suoraan Yesin kultakaudelta samalla kun uneliaan kauniit tunnelmoinnit ripottelevat Pink Floydia. Viima vain on lisännyt mukaan jousikvartetinkin.
Tulkitsijana laulaja Hiltula ei ole Tull-kapteeni Ian Andersonin tai Yes-kultakurkku Jon Andersonin kaltainen persoona. Mies hoitaa tehtävänsä kunniakkaasti, mutta valitettavasti ääni ei aina kanna vaativissa kohdissa. Kyvykkäämpi vokalisti nostaisi jo nyt hyvän tunnelman erinomaiseksi. Lyriikat sopivat levyn runolliseen teemaan ja kertovat persoonallista tarinaa elämästä.
Hiltulan heikoista hetkistä huolimatta Kahden kuun sirpit on laadukasta progea. Se on tunnelmallinen, monivivahteinen ja kappaleensa kantava levy, joka yhdistelee klassisen progen selkeimmät elementit mainiosti. Soitto on teknisesti taidokasta ja sopusuhtaista. Edes instrumentaali Sukelluksessa ei sorruta turhaan kikkailuun. Analogiset syntetisaattorit, hammond-urut, sopraanosaksofoni ja luonnonäänien käyttö rikastaa äänimaailmaa.
Kahden kuun sirpit onkin kuin paluu unelmien mummolaan. Vanhat hyvät muistot tunkeutuvat pintaan ja lämmin sekä ajaton tunnelma valtaa sydämen. Nurkissa saattaa haista hieman ummehtuneelle, mutta se kuuluu asiaan.
http://www.viima.org/
|