Live | Metal | Rock | Pop

BRÜSSEL KAUPALLINEN: MUSTA POLKU / Korpinkynsi Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Ilkka Heikkinen
Luettu 772 kertaa.
  
11.05.2009
polku.jpg



  
 

Ydinkysymys: varjoista parrasvaloihin?

Jonkin verran jo esimakua saaneena ovat odotukset perin juurin korkealla iskiessäni BK:n Musta Polku- albumin ensimmäistä kertaa levysoittimeeni. Muutamia kuuntelukertoja myöhemmin olen vakuutettu ja myyty. Matka Mustan Polun taitteissa, äkkiväärien sielunmaisemien sopukoissa on mieleenpainuva kokemus, onnistunut "huviretki" ja perkeleellinen piknik, kuuloelimiä kurittava ja hellivä raskaahko järkäle.

Mustalla Polulla BK osoittaa aivan uudenlaista omaleimaisuutta ja tyylitajua kieroutuneella, mutta varsin vakuuttavalla asenteella. Vaikutteiden kaikuja voi kuulla vaikkapa hullun ukon aikaisesta Kotiteollisuudesta tai vanhasta CMX:stä, mutta yhtä kaikki BK onnistuu kutomaan aineksistaan ärhäkän tilkkutäkin, tai paremmin piikkimaton, jolla se hyvin puolustaa paikkaansa jo kovin ylikansoitetuksi käyneellä raskaan suomiroskin/metallin kentällä. BK:n materiaalilla ei tarvitse nöyristellä, eikä kumarrella kuvia. Monesti BK vakuuttaa jopa suuresti enemmän, kuin moni sen iän myötä hivenen vaarattomiksi käyneistä isoveljistä. Vaikka BK on jo miehen iässä, ei sen askel onnu. BK tuntuu olevansa elämänsä vedossa.

Sanoitusmaailmaltaankin Musta Polku on nimensä veroisesti täynnä vaarallisuutta ja vimmaa. "Kuuletko kuinka/täällä huutaa/nimeäsi/verinen mies", huutaa Helttunen Musta pyöveli- kappaleessa niin, ettei sitä voi olla kuulematta. Kuitenkin BK:n mustan huumorin sävyttämissä, kieroutuneissa lyriikoissa on tarttumapintaa ja raakaa todellisuutta mukana enemmän kuin vain nimeksi. Siipirikko- kappale esimerkiksi kiteyttää oivasti suomalaisille tyypillistä alemmuuden tunnetta todetessaan: "Olen haavoittunut/ihmisenkeli/moneen kertaan maahan pudonnut/siipirikko/vailla soitetta". Kirveiden kehtolaulu on jo biisin nimenä kohtalaisen kova, eikä kappale nimensä rinnalla kalpene. Loistavaa verbaalitykitystä alusta loppuun asti soiton luodessa sanoituksille oivat ja toimivat kehykset.

Huonoja puolia levyltä on vaikea hakemallakaan hakea. Tietenkään jyystö ei tauotta ole sitä kaikkein kovinta a- luokkaa, muttei jää kyllä paljosta paitsi. Helttusen laulumanööverit herättävät nekin taatusti vihastusta siinä missä ihastustakin. Meikäläiselle Musta Polku on ehdottomasti yksi alkaneen vuoden kovimmista ja hätkähdyttävimmistä julkaisuista tähän asti, ellei jopa se kaikkein kovin. Kyllä kelpaa Mustalla Polulla väsyneen turjakkeen tallustaa.

Yhtyeen kotisivut


Sivu 1 0 ( 0 kommentia )
©2006 MosCom
Nimi

E-Mail (required)
Your email will not be displayed on the site - only to our administrator

Enter what you see: *
This image contains a scrambled text, it is using a combination of colors, font size, background, angle in order to disallow computer to automate reading. You will have to reproduce it to post on my homepage
tips: hit Reload page before writing a text if you have difficulty reading characters in image