|
SUURI VOIMA: SUURI VOIMA / Punos Sound |
|
|
Lähettänyt Maija Haavisto Luettu 701 kertaa.
|
|
22.04.2009 |

    3
Ydinkysymys: Ajetaanko tandemilla kohti radiosoittolistoja?
Suuren Voiman suomirock tuo mieleen monet alan klassikoista Suurlähettiläistä Zen Caféhen, ajoittain jopa Maj Karman. Tamperelaisbändin kappaleet kertovat enimmäkseen rakkaudesta ja ennen kaikkea rakastamisesta, rennosti ja hyväntuulisesti, mutta usein myös paatoksella. Lähes iskelmähenkiset lyriikat yltyvät välillä niin naiiveiksi, että nauruntyrskähdyksiä on vaikea välttää.
Laulaja-kitaristi Juho Salmen ääni on onneksi toimiva ja taipuu moneen. Pisteitä kertyy myös vahvasta presenssistä. Miehen ääni tuo etäisesti mieleen Samuli Putron, mutta ilman tasapaksuutta. Vokaaleihin verrattuna soittimet jäävät taka-alalle, mutta kun taustoja alkaa kuunnella, löytyy monista kappaleista mielenkiintoisia kitarakuvioita.
Bändi osaa selvästi säveltää hittejä. Levyn aloittava Aina kun sä meet on suorastaan raivostuttavan tarttuva renkutus. Siihen nähden, että bändi soittaa rämistelevää ja suoraviivaista perusrockia, jotkut sovitukset tuntuvat liialliselta kikkailulta. Toisaalta myös hittikertosäkeiden ja radioystävällisten kesähittien tavoittelu kuuluu turhan paljon läpi.
Ykkösraidan lisäksi mieleen jäävät erityisesti hyväntuulinen rock-iskelmä Kuulin sun sanovan ja kasarihenkisillä pianonpimputuksilla höystetty Kauan. Ihon alla -biisi tuo mieleen jopa Dingon ja Pelle Miljoonan. Yhtään sinänsä huonoa kappaletta levyltä ei löydy, tosin puolituntisella albumilla ei ole syytäkään. Jos taitavasti tehdyt renkutukset ovat sinun juttusi, nostaa tämäkin levy varmasti hymyn huulille.
http://www.suurivoima.fi |