|
CLARKKENT: THIS IS PERSONAL / Sonic Kitchen |
|
|
Lähettänyt Henna Kapiainen Luettu 731 kertaa.
|
|
24.04.2009 |

    4
Ydinkysymys: Kuka voisi vastustaa teräsmiehen voimaa?
Helsinkiläinen Clarkkent tarjoilee esikoisalbumillaan niin täyteläisen annoksen energistä rokkia, ettei albumi taatusti jätä kuulijoita kylmäksi. Maaliskuussa julkaistu This is personal oli vähällä päätyä levykauppoihin omakustanteena, mutta yhtyeen onneksi Sunrise Avenuesta tutut Jukka Backlund ja Samu Haber ottivat tehtäväkseen tuottaa yhtyeen esikoisen.
Sunrise Avenuen vaikutteet kuuluvat albumilla selkeästi, mutta eivät mitenkään häiritsevästi. Clarkkentin soitossa yhdistyvät raju, suoraviivainen rock ja haikeahkot melodiat. Yhdistelmä tuo heti mieleen perus jenkkirockin, mutta yhtyeen tarttuvat kappaleet yllättävät positiivisesti. This is personal on onnistunut, persoonallinen kokonaisuus. Yhtyeen soundia voi luonnehtia mahtipontiseksi, sillä kappaleet soivat isolla volyymillä ja yhtye ei säästele voimiaan.
Kolmentoista kappaleen albumilla on mukana lyhyt intro ja lopetus, The Beginning ja The End. Näiden lyhyiden soitto-osuuksien väliin mahtuu monta todella iskevää kappaletta. Toisena kuultava Freezing Moment ja albumin aloittava I.W.T.C.Y. (I want to change you) ovat hyviä esimerkkejä yhtyeen voimarockista. Everything we had ja I will wait edustavat hillitympää ja hieman popahtavampaa linjaa. Albumilla on sopivasti tunnelmaltaan erilaisia kappaleita, joten tasapainoista kokonaisuutta on ilo kuunnella kerta toisensa jälkeen.
Laulaja-kitaristi Jaakko Rikon soundi on sopivan karhea ja soi hyvin varsinkin hitaammissa kappaleissa. Englanninkieliset tekstit istuvat luontevasti laulajan suuhun. Nelihenkinen Clarkkent on tervetullut tuttavuus Suomen musiikkikentällä, jossa samassa genressä kilpailee mm. Deep Insight. www.clarkkent.fi |