Live | Metal | Rock | Pop

DELAY TREES: SOFT CONSTRUCTION EP / omakustanne Tulosta Sähköposti
20.04.2009
album29153.jpg



  
 

Ydinkysymys: Miltä tuoksuivat menneet kesät?

Delay Trees -nelivaljakon EP on rauhallinen polkupyöräretki (yksivaihteisella kulkupelillä) tuulettomana ja lämpimänä kesäkuun päivänä jossain Etelä-Suomessa. Matka alkaa hitaasti maaseudun puolelta aamu-usvan viipyillessä pelloilla ja päättyy suuren kaupungin liepeille iltahämärän kiipiessä taivaalle. Välillä pistäydytään uimassa jossain tuntemattomassa poukamassa.

Levyn aloittava Desert Island Song ei ole kappaleena mitenkään erikoinen ja säväyttävä. Saattaa jopa aluksi säikähtää että koko levy tulee olemaan samanlaista tainnuttavaa uneenvaipumispoppia koska alkukaan ei ole räväkkä! Levyn edetessä ainakin itselleni valkeni kuitenkin että kappaleet on itse asiassa sijoitettu hyvinkin fiksuun järjestykseen.

Soft Construction EP on erikoisen mittainen levy - se ei ole oikeastaan EP, vaan typistetty kokopitkä. Draaman kaari on onnistuttu säilyttämään mainiosti, levy tuntuu juuri oikean mittaiselta ja kappaleet kasvavat kokoaan loppua kohden - mielestäni harvinainen ilmiö nykypäivän levyissä. Pidin myös siitä että levyllä ei tunnu olevan yhtään täytekappaletta (joka nykyisin usein piilotetaan toiseksi viimeiseksi kappaleeksi, niin kuin useimmat musiikin kuluttajat tietänevät).

Coral Wind puhalteli mieleen yllättäen The Doors -henkisiä tuulia, mikä on aina hieno asia. Kappaletta (kuten myös levyn jälkipuoliskoa) leimaa myös yleisestikin ottaen 60-70 -lukulainen amerikkalainen tunnelma, mikä johtunee osaksi myös Rami Vierulan mainiosta äänestä ja sen harmonisoinnista. Kaiken kaikkiaan Delay Treesin musiikki ei myöskään mitenkään kuulosta 'suomalaiselta', kuten usein helposti käy tämäntapaisen indien kanssa.

Musiikillisesti levy ei tuo mitään suuria yllätyksiä, hauraaksi kudottu äänimatto pysyy mainiosti koossa eikä hajonne riekaleiksi pidemmänkään ajan kuluessa. Vaikka tyylipuhtaus onkin tärkeä asia tässä genressä, olisi muutama rohkeampi saundillinen irtiotto voinut kuitenkin terävöittää matkaa. Tällaisenaan esikoinen on kuitenkin silti hyvin mallikelpoinen ja varmastikin alan toimijat ovat kiinnittäneet katseensä vielä sopimusta vailla olevaan yhtyeeseen.

www.delaytrees.com


Sivu 1 0 ( 0 kommentia )
©2006 MosCom
Nimi

E-Mail (required)
Your email will not be displayed on the site - only to our administrator

Enter what you see: *
This image contains a scrambled text, it is using a combination of colors, font size, background, angle in order to disallow computer to automate reading. You will have to reproduce it to post on my homepage
tips: hit Reload page before writing a text if you have difficulty reading characters in image