Ydinkysymys: Synkkää ryömintää, vai rujoa jylhistelyä?
Synkissä merkeissä laahustava jyväskyläläisryhmä tarjoilee toisella levyllään tasokasta dark metalia varsin tyypilliseen suomalaiseen malliin. Jyhkeissä äänimaisemissa vaeltavat biisit ovat synkillä tunnelmilla ladattuja kärsimysnäytelmiä, joiden aikana herkemmän kuulijan sielu ottaa harkittuja sivuttaisaskelia henkisiä romahdustiloja väistellessä.
Täysin toivottomaksi synkistelyksi bändin musiikki ei kuitenkaan ylly, vaan mukana on myös hiven repivyyttä ja aggressiivisia tunnelmia. Levyn totaalisimmat fiilikset koetaan ensimmäisen ja viimeisen kappaleen aikana, (jolla vierailevana vokalistina toimii mm. Before the Dawnista tuttu Lars Eikind) ja väliin mahtuu hyvä kokoelma tasaisen varmaa ja toimivaa hyydykettä. On myös varsin ilahduttavaa huomata yhtyeen omaavan sopivassa määrin omaa ilmettä, joka ei ole näissä kuvioissa kovinkaan suuri pahe.
Soulfallen onnistuu urakassaan hyvin, mutta parantamisen varaakin löytyy, sillä hieman tasapaksuksi muodostuva biisimassa ei kykene kantamaan mukanaan lopullisia tapporaitoja. Selkeästi plussan puolelle tärähtävä kokonaisuus kuitenkin kuljettaa levyn ylväästi loppuunsa saakka.