Live | Metal | Rock | Pop

MANGOO: NEOLITHIC / 7:45 Records Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Kimmo Vainikainen
Luettu 577 kertaa.
  
23.02.2009
Mangoo.jpg



  
 

Ydinkysymys: Onko junamatka Kouvolasta Kuopioon tarpeeksi jännittävä?

Mangoo on suomalaisella musiikkikartalla suuri harvinaisuus. Pohjolan perukoilta nimittäin tuskin löytyy montaa donimikaanilais-turkulaisvetoista stoner/fuzzpop-kokoonpanoa.

Kokoonpanon kirjavuus onkin Mangoon suurin yllätys. Yhtyeen debyyttialbumin, Neolithicin, meno toki jyrisee eteenpäin dieselveturin tavoin, mutta matkalta jää kovin vähän unohtumattomia muistoja.

Tehokasta pörinää ja junttausta riittää silti kiitettävästi. Mieleen kumpuavat Black Sabbath sekä desert rockin suurnimet. Sointimaailman piristykseksi mukaan on ruiskittu synasoundeja, jotka toimivat ilahduttavan hyvin. Välillä hiivitään psykedeelisemmissä koukeroissa tai levähdetään akustisen parissa, mutta kohtalokkaan suurille syrjähypyille ei ole annettu mahdollisuuksia.  Paketti rullaa tiukasti loppuun asti, ja bändi pystyy pitämään tiiviin soundinsa kasassa.

Levy on varsin helppoa pureskeltavaa, sillä meneviä koukkuja on ripoteltu biisiin jos toiseen – The Shit ja Blinders mureimpina esimerkkeinä. Valitettavasti herkkupalat eivät riitä kattamaan koko ateriaa, kun kiekolla pyörii turhan monia mitäänsanomattomia raitoja.

Neolithic onkin kuin vanha pikajuna, joka etenee takuuvarmasti Kouvolasta Kuopioon. Se tarjoaa kelvollisen matkustusnautinnon ja hetkellistä piristystä antavan ravintolavaunun, mutta liian vähän mielenkiintoisia ja jännittäviä maisemia.

http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendid=33796624



Sivu 1 0 ( 0 kommentia )
©2006 MosCom
Nimi

E-Mail (required)
Your email will not be displayed on the site - only to our administrator

Enter what you see: *
This image contains a scrambled text, it is using a combination of colors, font size, background, angle in order to disallow computer to automate reading. You will have to reproduce it to post on my homepage
tips: hit Reload page before writing a text if you have difficulty reading characters in image