Ydinkysymys: Miksi kaikki musiikki ei ole hyväntuulista?
Lockmanin ensimmäinen virallinen EP Turn Out The Lights on tasainen kokonaisuus, mutta juuri siksi harmillisen tylsä. Levyn kappaleet toistavat kaikki samaa kaavaa ja musiikkia kuunnellessa toivoisi yhtyeelle uutta ilmettä hieman rohkeampien sovituksien kautta. Heikki ”Hermo” Portaankorvan lauluäänessä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tulkinta on liian flegmaattista. Kappaleiden yksitoikkoinen tempo yhdistettynä laulajan huolimattomaan artikulointiin ovat levyn ongelmakohtia. Sanoista on paikoitellen vaikea saada selvää, mutta ne sanoitukset, jotka nousevat esille ovat kekseliäitä.
Avausraita Lonely Spy on tarmoa täynnä ja soitto on tiukkaa. Neljän kappaleen EP:llä ei kuitenkaan ole tarpeeksi iskeviä kertosäkeitä, joiden vuoksi levyä jaksaisi kuunnella kerta toisensa jälkeen. Kappaleet voisivat varmasti olla iskevämpiä livenä, mutta levyllä rallit eivät toimi parhaimpana mahdollisena tunnelmannostattajana. Time Stands Still on melko perinteinen rokkiralli, jonka taustalauluosuudet ja ilotteleva kitarasoolo luovat huoletonta tunnelmaa.
Levyn kitaraosuuksista vastaavat Markku ”Feggy” Roinila ja laulaja Portaankorva. Kitarasoundit ovat rouheita ja kahden kitaran vuoropuhelut mieluisaa kuultavaa. Kolmantena kuultavassa Hinterland kappaleessa meno on hetkellisesti pirteämpää ja hieman rajumpaa. Bluesvaikutteista rockia soittavan Lockmanin yleisvire on energinen ja kappaleet eivät ole missään nimessä huonoja. Laulajan soisi vain revittelevän hieman enemmän. Paikoitellen laulusoundi tuntuu ikään kuin kuihtuvan kasaan.
Levyn viimeinen kappale The One Who´s Too Good on valoisa ja hyväntuulinen. Reipas poljento ja sähäkkä kitarointi paljastavat, että Lockmanissa on kuitenkin potentiaalia.
