|
Maailman arvostetuimpien heavy metal -festivaalien joukkoon kuuluva Wacken Open Air on monelle metallibändille ihanteellinen soittopaikka. Festivaali on helpottanut monen tuntemattoman metallilahjakkuuden tietä järjestämällä kansainvälisen Wacken Metal Battle -esikarsinnan, jossa usean eri maan kovimmat demobändit pääsevät Saksaan kisaamaan paremmuudestaan. Suomen kovatasoisten alkukarsintojen viimeiset mittelöt käytiin 26.7.2008 Oulun Qstock-festivaaleilla, jonne raati valitsi satojen demojen joukosta kolme mielenkiintoisinta ja kilpailukykyisintä yhtyettä.
Torniolainen The Howl oli loppukilpailun bändeistä selkeästi kokenein. Kymmenvuotisjuhliaan viettänyt yhtye osoitti lavalla olevansa varmaotteinen ja jämäkkä yhtye. Muhevalla groovella siunattu raskas metallimusiikki vyöryi yleisön korviin jäätävällä voimalla. Painostava äänenvoimakkuus ja hivenen puuroiset soundit eivät ehkä tuoneet yhtyeen soiton terävintä kärkeä esiin, mutta kolmen miehen suoritus oli vakuuttavaa kuultavaa. Ainoana todellisena haittapuolena yhtyeen esityksessä oli vaisuhko kontakti vähälukuiseen yleisöön, mutta kaiken kaikkiaan The Howlin kokonaispaketti oli erittäin hyvin kasassa.
Toisena esiintynyt Retrogression eteni metallinsa kanssa huomattavasti valtavirtaisempia polkuja. Jenkkityyliin melodioita ja rankempaa rypistelyä yhdistellyt bändi oli lavalla parhaimmillaan riehaannuttava elämys. Etenkin keulamies Antin laulutulkinnassa oli keskivertoa enemmän yritystä ja taitoa mukana. Yhtyeen Trivium-henkinen mätkintä osui hyvin uomiinsa, mutta viimeinen piikki keikasta jäi kuitenkin puuttumaan. Tuusulalaisbändillä on kuitenkin edellytykset suurempaankin suosioon, kunhan soittovarmuus ottaa useamman keikan verran kehittyäkseen.
Kotikenttäetuaan nautiskellut Seith keräsi paikalle päivän suurimman yleisön. Alas-omakustanteellaan vakuuttanut bändi iski lavalla tiskiin jämäkän paketin tunnelmallista murinametalliaan, joka osoitti myös toimivuutensa keikkaolosuhteissa. Pitkähköt kappaleet onnistuivat pitämään jännitteensä kasassa, eivätkä edes tunnelmallisemmat väliosiot onnistuneet karsimaan jämäkkyyttä yhtyeen esiintymisestä. Seith on loistava uusi yhtye Suomen metallimusiikkikartalla, joka saattaa tulevaisuudessa nousta arvaamattoman suureksi nimeksi.
Kolmen kovan bändin joukosta tuomaristo valitsi voittajaksi The Howlin. Saksaan matkannut yhtye ei onnistunut kuitenkaan vakuuttamaan sikäläistä tuomaristoa mahtavuudestaan, vaan paikan päällä kisanneiden demobändien joukosta voiton ja levytyssopimuksen nappasi takataskuunsa israelilainen The Fading.
Kymmenvuotisjuhliaan viettävä The Howl on kehitellyt musiikkiaan rauhassa ja suurelta yleisöltä piilossa. Kertokaahan hieman, mikä The Howl on oikein bändejään?
- The Howl on perus-heavymetal-bändi, emme halua lokeroida itseämme, koska sen sanominen on nykyään niin trendikästä. Torniossa pikkupoikina bändi perustettiin ja siitä asti ollaan samalla porukalla räyhäilty menemään. Sama meininki on alusta asti ollut, eli porukassa tehdään kaikki ja omaksi iloksi, perseitä ei ole ollut tapana nuoleskella, kertoo yhtyeen rumpali Timo Lindholm.
Bändin yhteissoitto on melkoisen tiukkaa. Kuinka kovan treenimoraalin omaatte?
- Treenitahti yleensä on aika tiukkaa, varsinkin ennen keikkoja tulee treeniksellä vietettyä aikaa ehkä hieman liikakin, joka sitten näkyy pienenä uupumuksena keikkojen jälkeen. Treenamisesta se yhteensoitto on kehittynyt, enemmän soitetaan yhdessä kuin erikseen, eli ei ole sellaista makuuhuonemuusikkomeininkiä.
The Howl on nykymittapuussa siitä harvinainen bändi, että soitatte livenäkin kolmen miehen voimin. Mistä alun perin lähti ajatus tällaiseen kokoonpanoon, vai oletteko koskaan edes hakeneet enempää jäseniä bändiin?
- Silloin kun bändi kasattiin, niin ei ollut ketään muita pyrkimässä mukaan, eikä kyllä myöhemminkään ole ollut tarvetta useammalle jäsenelle. The Howl toimii triona hyvin, joten miksipä sitä hyvää pakettia pitäisi muuttaa? Onhan Motörheadkin trio.
Minkälaisen musiikillisen taustan The Howlin jäsenet omaavat, ja minkälaisia musiikillisia vaikuttajia bändiltänne löytyy?
- Penskasta asti on heviä kuunneltu ja sitä apinoimalla ollaan opeteltu, eli aivan itseopiskeluna on homma kasattu. Musiikillisia vaikuttajia meille löytyy Ramones-Pantera-välimaastosta useampiakin, yhteisiä vaikuttajia kaikilla on lapsesta lähtien olleet Metallica (alkupään tuotanto) sekä Pantera.
Qstockin ja Wackenin keikat olivat yhtyeelle varmaan kohtuullisen merkittäviä tapahtumia. Miten itse muistelette tapahtumia, ja mitä “konkreettista” Metal Battlesta jäi käteen?
- Totta kai molemmat keikat olivat merkittäviä ja molemmat aivan mahtavia kokemuksia. Qstockin keikka ei välttämättä ollut parasta The Howl -antia, mutta tämä asia korjattiin sitten Wackenissa. Wacken itsessään oli aivan järisyttävä kokemus, lapinjuntit pääsivät katsomaan Iron Maidenin ja soittamaan ehkä isoimmalla lavalla missä ikinä tullaan soittamaan, mahtava kokemus kokonaisuudessaan koko Metal Battle. Wackenista käteen jäi muutama uusi kaveri sekä live-dvd. Reissu oli helevetin kannattava, vaikka oltiinkin lainarahoilla liikenteessä, on se muutaman keikan ja kaljankin jo poikinut ja toivottavasti tulevaisuudessa lisääkin.
The Howl viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhliaan. Olisitteko aloittaessanne kuvitellut bändin olevan kasassa vielä kymmenen vuoden kuluttua? Millaisia tavoitteita olette asettaneet seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi?
- Kyllä jo aloitusvaiheessa oli selvä, että ei tämä homma miksikään vuoden villitykseksi jää. Tavoite seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi on soittaa mahdollisimman monta keikkaa ja jatkaa levyjen tekemistä ulkopuolisten kiinnostuksesta riippumatta. Bändi on julkaissut hyvän nipun demoja. Onko seuraava julkaisu jo täysimittainen?
- Seuraava julkaisu tulee olemaan täyspitkä levy, 9–11 biisiä olisi tarkoitus nauhoittaa. Tällä hetkellä noin puolet tulevan levyn biiseistä on jo valmista tavaraa, ja nauhoitukset olisi tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2009. Musiikillisesti samalla linjalla jatketaan kuin tähänkin asti, eli odotettavissa ei ole Jazz Odyssey -tyylisiä kokeiluja. www.metal-battle.com www.myspace.com/howlikkowww.myspace.com/retrogressionwww.myspace.com/seithofficial |