Live | Metal | Rock | Pop

EMBREACH: DEAFENING SILENCE / Omakustanne Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Jaakko Silvast
Luettu 984 kertaa.
  
04.09.2008
embreach.jpg



  
 

Ydinkysymys: Voiko syvältä möyhivä metalli ikinä pettää?

Helsinkiläisen Embreachin kolmas minilätty uhkuu ja raivoaa, riepoo ja viekottelee. Homman nimi on vahvasti melodioilla kyllästetty ja progressiivista kikkaa viljelevä kuolometalli, joka genrenä tuntuu venyvän alati raja-aidoistaan. Osansa ilmiössä on myös Embreachilla, sillä bändi tuntuu osaavan laittaa biiseissään palasia sen verran uudistettuun järjestykseen, että se saa luotua hevistään kiitettävän omaperäistä.

Deafening Silencellä parhautta on raskaasti maahan lyövä alarekisteri jokaisen instrumentin kohdalla. Myös vokalisti Sami Honkosen monipuolisuus aiheuttaa hatun noston, sillä mies tulkitsee monipuolisesti niin korkealla kuin matalallakin. Puheosuuksiakin biiseihin mahtuu, mutta mausteena ja hyvin toteutettuna nekin maistuvat. Riffittely Embreachilla toimii stam1namaisen tarttuvasti.

Embreachin olisi mielestäni syytä jo saada lafka alleen. Huonompaakin genressä on kuultu. Bändi kuuluu karsinan lupaavimpiin suomalaisyhtyeisiin yhdessä jyväskyläläisen Manufacturer´s Priden kanssa.

Embreachin kotisivu


Sivu 1 0 ( 0 kommentia )
©2006 MosCom
Nimi

E-Mail (required)
Your email will not be displayed on the site - only to our administrator

Enter what you see: *
This image contains a scrambled text, it is using a combination of colors, font size, background, angle in order to disallow computer to automate reading. You will have to reproduce it to post on my homepage
tips: hit Reload page before writing a text if you have difficulty reading characters in image