|
DÉCLASSÉ: SILOS / Solina Records |
|
|
Kirjoittanut Eero Kettunen
Luettu 831 kertaa.
|
|
15.08.2008 |
   4
Ydinkysymys: Välittyykö tunne ja dynamiikka?
En tiedä, miksi jätin Déclassén debyytin (vuonna 2006 ilmestynyt Remain Still) kuuntelematta. Ehkä ajattelin yhdessä Magenta Skycodessa olevan tarpeeksi. Kaikki kunnia heille, mutta nyt Silos-levystä innostuneena tunnen tehneeni väärän valinnan.
“To preserve the excitement, emotion and dynamics of the original performances this record is intentionally quieter than some. For full enjoyment simply turn up the volume.” Bändin antama ohjeistus kertoo paljon, vaikka jättääkin olennaisimman mainitsematta. On suljettava silmänsä ja annettava tilaa mielikuville. Ja ajoittain jopa hyökättävä tanssimaan.
Déclassén musiikki on enemmän kuin osiensa summa. Vaikka Silos sisältää ison annoksen 80-luvun modernistien ja uusromantikkojen sekä heidän seuraajiensa luomuksia mieleen palauttavaa äänimaailmaa, se on hyvin jännittävää kuunneltavaa ja pitää pihdeissään loppuun asti. On the Sunniest Sunday vierailee The Curen Disintegrationin taajuuksilla ja She’s a Raverin laulumelodia nousee etusijalle, kun tausta saa jalan vipattamaan. Ian Curtis kummittelee välillä mukana, ja vielä Broken Stringsin alun Editors/Interpol-vokalisoinnin, myöhemmin Fake Empiren lailla paukahtelevien iskujen ja seuraavan For Your Informationin entistä selvempien The National -assosiaatioiden jälkeenkin täytyy sanoa, että Déclassé on vain hyvin vähän velkaa kenellekään.
Silos nimittäin luo mielleyhtymiä odottamattomiinkin suuntiin. Sitä ei välttämättä ole suurkaupungin sydämenlyöntien keskeltä vielä kiihkeämmin kertosäkeeseen rynnivä Default Values, joka on kuin digitalisoitunut versio Smashing Pumpkinsin Tonight, Tonightista. A Man of Instant Boredom herättää jo ensimmäisellä kuuntelukerralla mielenkiinnon repeämällä kohtauksenomaiseen, lähes hallitsemattomaan rytmiin. Mutta mitä enemmän albumia kuuntelee, sitä kiinnostavampia kerroksia siitä löytyy. Mainitussa Broken Stringsissäkin huomio alkaa siirtyä sen noise-elementteihin ja John Calen tavoin käsiteltyihin koskettimiin. Jos Déclassén vaikutekirjon toisessa päässä on esimerkiksi Pet Shop Boysin tai Depeche Moden hitikkyys, toisesta löytyy elektroniset äänikokeilut.
On tietysti epäreilua kuvailla kokonaisvaltaista Silosta vertaamalla muihin artisteihin. Parempi on yrittää luoda visuaalinen vaikutelma: tyylikkään mustavalkoista, valoja, varjoja, liikkuvia geometrisiä muotoja ja energiapiikkejä. Itse näen silmät suljettuani autojonot öisellä valtatiellä, kameran linssin läpi valojuovina.
declassetheband.com |
