WIIDAKKO – KAMPPAILU OPTIMISMIN JA TYYTYMISEN VÄLILLÄ Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Anna Kotaviita   
12.03.2008
wiidakko_promo3.jpgWiidakon viisikosta solisti Markus Kujawa ja kitaristi Tuomo Tähtinen saapuivat maaliskuisena iltana Vertigon juttusille. Helsingin Hakaniemessä ilta on käynnissä, mutta näillä muusikoilla se on vasta edessä. Silminnähden innokkaita miehet eivät ole ainoastaan parin tunnin päästä alkavasta The Smashing Pumpkinsin Jäähallikeikasta, vaan erityisesti tammikuussa julkaistusta toisesta pitkäsoitosta Asiat joita et voi koskaan saavuttaa. 

Jokaiselle, jolle nimi Wiidakko on tuttu ainoastaan sademetsän merkityksessä, tässä lisäys sanakirjaanne: Wiidakko on bändi, joka koostuu viidestä jäsenestä: kitaristi Tuomo Tähtisestä ja Juho Taljasta, basisti Ilkka Hildénistä, rumpali Jyri Uurtimosta ja laulaja Markus Kujawasta. Yhtye on soittanut viisi vuotta suomenkielistä alternativerockia ja kotoisin Lahdesta. Vuoden 2004 Ääni ja vimma -kilpailun toisen sijan myötä viidakkorummut kaiuttivat tarinaa näistä muusikoista laajemmalle yleisölle, ja lopulta se kantautui myös levy-yhtiöiden korviin. Nykyisin Wiidakkoa suojelee Emi Finland / Parlophonen, joka julkaisi myös ensimmäisen pitkäsoiton Uusi järjestys (2006). Ja tästä tarina jatkuu...

Asiat joita et voi koskaan saavuttaa -levy on saanut edeltäjäänsä enemmän palstatilaa viestimissä. Tuoreuttaan tuoksuvan levyn vastaanotosta on näkyvissä selviä merkkejä, vaikka suunnitteilla olevia Wiidakko-kangaskasseja ei katukuvassa toistaiseksi ole näkynyt.

- On todella hyvä fiilis. Uusi levy on aina uusi startti, mutta samalla jatkoa edelliseen. Nykyisin yleisö on tietoisempaa tuotannostamme verrattuna Uuden järjestyksen aikoihin. Nyt ihmiset tulevat varta vasten Wiidakko-keikoille.

- Levyn vastaanottoa pystyy peilaamaan hyvin keikkojen kautta. Jos yleisö laulaa mukana tai kävelee paitamme päällä vastaan, on se merkki siitä, että jengi pitää. Kielteinenkin palaute olisi parempi kuin se, ettei levyä huomioitaisi lainkaan, Kujawa ja Tähtinen pohtivat.

Haastatteluhetkellä isolla W:llä on edessä vielä puolet levyn julkaisemisen nimissä tehtävistä keikoista, ja alkuvuosi alkoikin mukavasti bussissa körrötellen englantilaisen LostAlonen kanssa. Suomen kokoisessa maassa ei ole varaa pröystäilyyn kaksikko vakuuttaa.

- Viimeksi Rovaniemen keikalla oli parikymmentä ihmistä. Vaikea kaupunki. Olihan se absurdia värjötellä pakkasella huoltoasemalla englantilaisten kanssa, jotka seuraavalla viikolla olivat lämppäämässä 30 Seconds To Marsia. 

Vastaavia reissutarinoita kuule myös muilta artisteilta, joten annettakoon yleisökato pohjoiselle anteeksi. Muualla yleisöä on riittänyt runsaasti, ja muusikot jaksavat kerta toisensa jälkeen iloita kaikista paikalle tulleista kuuntelijoista. Wiidakon kaksikko kuvaakin keikkailua irtiottona arjesta.

- Jokainen keikka jaksaa vieläkin yllättää, eikä soittaminen tunnu työltä.

Salakavalaa suostuttelua

Aikaisemmin bändi on pitänyt ohjakset visusti omissa käsissään. Asiat joita et voi koskaan saavuttaa -levyllä vastuuta luovutettiin myös muille. Ja omasta halusta. Auttavaksi kädeksi ja tuotantotueksi Wiidakko pyysi 22-Pistepirkon Asko Keräsen ja tuottaja Aku Rannilan.

- On hyvä olla ulkopuolinen korva kuuntelemassa. Sitä kautta saa hyviä ideoita ja ehdotuksia, joita itse ei tajuaisi. Yhteistyökumppanimme ovat oivaltaneet sen, mistä Wiidakosta on kyse. He vain kehittivät siitä vielä paremman.

Asiat joita et voi koskaan saavuttaa -levyn pohjat nauhoitettiin intensiivisesti kymmenen kesäisen vuorokauden aikana 22-Pistepirkon uudessa studiossa Helsingissä. Alkusyksy oli taas varattu laulujen purkitukselle Rannilan Orimattilalaisessa kotistudiossa ja puutaloidyllissä. Wiidakolle  paikat olivat monin puolin inspiroivia.

- Askon kahvia ja jäätelöä, Akun vaimon tekemää sushia ja lapsen ensiaskeleet, alkavat muusikot muistella nauhoitusten lepohetkiä.

Kujawan mielestä levyn ei tarvitse imitoida täydellistä live-soundia, vaikka he soittivatkin pohjaraidat liveotoksina. Asiat joita et voi koskaan saavuttaa -levyllä mukana olevia koskettimia ei esimerkiksi keikoilla lähitulevaisuudessa kuulla.

- Keikka on aina keikka ja levy aina levy. Jos ne ovat täsmälleen samanlaisia, fiilis katoaa. Tällä hetkellä en koe studiohifistelyä tarpeelliseksi. Joskus myöhemmin se voi taas olla olennainen osa soundiamme.

- Studiossa kyseenalaistimme häröilyn tarpeellisuuden. Keskityimme pikemminkin bändidynamiikalla kikkailuun. Askon sanoin, pyrimme taltioimaan alkuvoiman. Hän loi kaaoksesta järjestyksen. Tällä hetkellä vähemmän on enemmän, Kujawa ja Tähtinen täsmentävät.

wiidakko_promo2.jpgWiidakolle oli ainutlaatuista päästä seuraamaan arvostamiensa miesten työskentelytapoja läheltä. Rannila vastasi levyn orgaanisesta äänimaailmasta, ja pirkkomies toimi eräänlaisena henkisenä mentorina.

- Ilmapiiri studioissa oli kannustava. Askolla on esimerkiksi pedagogista silmää. Hän sai meidät jollain näkymättömällä voimalla toimimaan kuin kaikki olisikin meistä itsestä lähtöisin. Hän ripotteli soittimia studiolle, ja tietämättämme tartuimme houkuttimiin aivan tahdotulla tavalla. Se oli hyvin motivoitunutta työskentelyä.

- Studiossa oli edelliseen verrattuna erilaista. Aluksi ajatus livenä äänittämisestä tuntui pelottavalta, mutta itseluottamuksen kasvaessa se alkoikin tuntua kivalta. Kyse on tavallaan Wiidakon työn jatkumosta, koska teemme lähes kaiken bändiin liittyvän yhdessä.

Asiat joita et voi koskaan saavuttaa -levyn visuaalisesta ilmeestä vastaa graafikko Miika Saksi. Kujawa nojautuu penkissä taaksepäin ja nostaa kädet ilmaan. Mies on ärtynyt kriittisimpien arvostelijoiden spekuloinneille, josko ison levy-yhtiön pahat sedät ovat pakottaneet Wiidakon omaksumaan trendikkään ulkokuoren. Tiedoksi: ei stylistejä palkkalistalla.

- Päinvastoin, levy-yhtiö ei tyrkytä meille valmista pakettia, vaan rohkaisevat olemaan omia itsejämme. Ison levy-yhtiön suojassa on muutenkin se hyvä puoli, ettei nyt ainakaan tule ajettua jonkun kaverin itse pyörittämää pientä yhtiötä konkkaan, Wiidakko vitsailee.

- Aluksi olimme hieman arkoja antamaan vastuuta muiden harteille. Olikin yllätys, että Miika tiesi heti mistä tykkäämme. Käsitys Wiidakon visuaalisesta puolesta täydensi omaamme, joten olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä.

- Hänen kädenjäljestään ovat nykyiset nettisivut, Asiat joita et voi koskaan saavuttaa -levyn kannet, julisteet, paidat ja Jokainen hyvästi on liikaa -video. Miika on tyyppi, joka tekee kaiken kunnolla ja täysillä. Nyt jokainen osanen on kytköksissä kokonaisuuteen.

Matkailusta motivaatiota

Levy-yhtiö hoitaa markkinoinnin, mutta säveltämisen suhteen Wiidakon laissa pätee demokratia. Tosin sanoitusten kynäily on Markus Kujawan reviiriä. Useimmissa tapauksissa tälle alueelle eivät muut muusikot edes astu.

- Joskus ollaan jotain korjausehdotuksia esitetty. Hetken tämä solisti niitä siinä sitten miettii, mutta lopulta ei tapahdu mitään. Joten ihan hyvä näin, Tähtinen naurahtaa.

wiidakkopromokuva_2007_2.jpgWiidakon sanoituksilla matkustamisella sekä henkisellä että fyysisellä on vahva rooli. Vaikka sanoituksia bändillä onkin laidasta laitaan, muusikot myöntävät, että matkustaminen on vahva punainen lanka kummallakin levyllä.

- Tärkeintä on, että pääsee pois ja menemään. Sanoituksissa tärkeintä on edetä melodian ehdoilla. Sanojen täytyy kuulostaa hyviltä melodioissa, Kujawa korostaa.

- Ekalla levyllä käytiin Varsovassa, toisella Tonavalla. Levy-yhtiön budjetista riippuu kolmas kohde,  miehet nauravat.

- Bändin jäsenet ovat asuneet välillä milloin missäkin: Englannissa, Puolassa, Bosniassa...Viimeksi käväisimme Minskissä vastaanottamassa uuden vuoden. Bändi ei ole kuitenkaan välimatkoista kärsinyt, sillä olemme kaikki olleet alusta asti sitoutuneet omaan juttuumme ja puhaltaneet yhteen hiileen. Ei sitä muuten jaksaisi käydä treeneissä pari kertaa viikossa Helsingistä Lahteen työpäivän jälkeen.

Pöydän äärellä kaksikko alkaa jo ideoida huumorimielessä Wiidakosta kuvattavaa Hollywood-elokuvaa. Niin mahtipontiselta muusikoiden uskollisuus toisilleen kuulostavaa.  Sitten Kujawa vakavoituu hetkeksi ja pohtii levyn nimeä ”Asiat joita et voi koskaan saavuttaa”.

- Viides raita kantaa albumin nimeä. Biisin tasolla Asiat joita et voi koskaan saavuttaa pohditaan sitä, pitäisikö joskus vain myöntää, ettei kaikki ole mahdollista ja keskittyä realistisiin asioihin. Koko albumia tarkasteltaessa herää kuitenkin keskustelu, onko asia sittenkään niin. Se on kamppailua ikuisen optimismin ja asioihin tyytymisen välillä. Ehkäpä kaikki on sittenkin mahdollista ja vain taivas rajana.

www.wiidakko.com


Sivu 1 0 ( 0 kommentia )
©2006 MosCom
Nimi

E-Mail (required)
Your email will not be displayed on the site - only to our administrator

Enter what you see: *
This image contains a scrambled text, it is using a combination of colors, font size, background, angle in order to disallow computer to automate reading. You will have to reproduce it to post on my homepage
tips: hit Reload page before writing a text if you have difficulty reading characters in image