LAURI TÄHKÄ: POHJALAISUUS ON VERISSÄ EIKÄ LÄHDE KOSKAAN Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Anni Saari   
10.09.2007
LTE_Set2_128.jpgKesällä Lauri Tähkän & Elonkerjuun viidenneltä levyltä julkaistiin ensimmäinen single, ”Hetkeksi en sulle rupia”. Toinen single ”Pauhaava sydän” on ollut kuunneltavissa parin viikon ajan. Tämän enempää ”Tuhannen riemua” -levyltä ei olekaan kuultu, sillä haastattelua tehdessä uutta levyä ei vielä ollut saatavissa. Kysytäänpä siis Lauri Tähkältä, millaiset tuntemukset hänellä nyt, juuri ennen levyn ilmestymistä?

- Loistavat fiilikset. Tuhannen riemua on äärimmäisen hyvä levy, 12 sinkun levy, Lauri Tähkä kehuu.

Tuhannen riemua julkaistaan 19. syyskuuta. Millainen prosessi levyn teko oli?


- Ehdottomasti tähänastisen levytysuran rankin urakka. Kappaleita tehtiin samalla kuin keikkailtiin ja studiossakin viihdyttiin pitkään. Aikataulujen kanssa oli myös melkoista sumplimista, sillä keikkoja tehtiin vielä samaan aikaan kun äänitykset alkoivat.

- Kappaleita uudelle levylle alettiin kasata jo vuosi sitten. Kesärundin jälkeen meillä oli syyskuun alkuun aikaa tehdä biisejä. Raakileita kertyi kaiken kaikkiaan 50-60 kappaletta, joista tuottaja Riku Mattila karsi parhaimmiston. Niitä alettiin sitten työstää. Tammi-helmikuussa bändillä oli keikkatauko, mutta maaliskuussa tehtiin taas keikkoja. Äänitykset alkoivat huhtikuussa JJ-studiossa Tampereella ja niitä jatkettiin vielä kesäkuussa Hip-studiossa Helsingissä. Kesäkuussa alkoivatkin sitten jo kesäkeikat.

Lauri Tähkän ja Elonkerjuun edellinen albumi myi tuplaplatinaa. Odotukset uuden levyn suhteen ovat varmaankin nyt kovat?

- Ei meillä ole mitään ennakko-odotuksia uuden levyn suhteen. En olisi ikinä uskonut, että ”Maailma on renki” menestyisi niin hyvin, joten en osaa ajatella, mitä tästäkään levystä tulee. Itselläni on siitä todella hyvä olo, mutta katsotaan, miten Tuhannen riemua uppoaa yleisöön.

Lauri Tähkä kertoo, että uudelle levylle on pyritty saamaan entistä enemmän livemeininkiä. Suuria muutoksia linjaan ei ole tapahtunut, mutta bändin ominaissoundi on vahvistunut ja varmentunut.

- Joskus haaveenamme oli, että ihmiset radiota kuunnellessaan kolmen sekunnin jälkeen tunnistaisivat, että kyse on meidän yhtyeestämme. Siihen on nyt päästy.

Tuhannen riemua on melodisempi ja monipuolisempi kuin aiemmat levyt. Levyä voisi kuvailla niin, että siinä on ”pohjalaisen tunnontuskia yksinäisessä, jonninjoutavassa maailmassa”, Lauri Tähkä muotoilee.

Kerro vähän, kuinka Lauri Tähkän ja Elonkerjuun kappaleet syntyvät?

- Pääosan kappaleista tekevät rumpali Lenni Paarma ja minä. Aluksi tehdään akustisen kitaran kanssa demoja, joihin lauletaan ihan siansaksalla. Tuottaja Riku Mattila astuu tässä vaiheessa kuvioihin, ja päättää, mitä kappaleita aletaan työstää eteenpäin. Olen erittäin tyytyväinen työskentelyyn hänen kanssaan.

- Sitten tehdään tekstejä, joista toiset syntyvät 10 minuutissa, toisten tekeminen on kuin kivireen vetämistä. Tekstit ovat aiempaa enemmän omaa tekoa, vaikka toki mukana on myös vanhoja pohjalaistarinoita. Ne on vain jalostettu meidän muottiimme.

KOKO SUOMEN LAURI TÄHKÄ

Yhtye aloitti uransa tekemällä rock-versioita eteläpohjalaisista kansanlauluista. ”Minä olen Härmän Kankaanpäästä” oli ensimmäinen sinkku. Mikä kansanmelodioissa viehättää?

- Niillä on suuri merkitys yhtyeen koko tekstikulttuurille ja musiikille. Toivo Kuula teki merkittävän työn aikoinaan kerätessään kirjoihin perinteisiä lauluja, ja niitä katsoessa käy mielessä, että onko ihminen muuttunut niistä ajoista loppujen lopuksi paljoakaan? Ihminen laulaa edelleen ihan samoista aiheista - tunnontuskat ja ihmisen tunnemaailma ovat pysyneet samana.

- Aluksi teimme kansanlauluista omia sovituksiamme, mutta nyt paletti on hajallaan. Uudella levyllä on 4-5 kappaletta, joissa tradeja käytetään, mutta niissäkään ei kokonaan tai sellaisenaan. Muokkaamme ne omaan musiikkiimme sopivaksi. Olemme kehittäneet omanlaisen tyylin tehdä musiikkia, ja siinä taustalla näkyy perinne.

Se, että Lauri Tähkää kuunnellaan Pohjanmaalla ja Länsi-Suomessa ei tietysti ole mikään uutinen, mutta on vaikeaa kuvitella savolaisia kuuntelemassa samaa musiikkia. Kuunnellaanko Lauri Tähkää muualla Suomessa?

- Kun aloitimme, meille sanottiin, että ”tuo juttu ei tule koskaan menemään läpi muualla Suomessa”. Epäilijöitä oli paljon. Nuo epäilykset on viimeistään edellisellä levyllä todistettu vääriksi. Meistä on tullut koko Suomen bändi; sen todistavat keikat ympäri Suomen, Lauri Tähkä kertoo innoissaan.

Lauri Tähkä kertoo, että yhtye ei enää kärsi genrejaottelusta. Nykyisin yhtye on niin rock-linjalla, että sitä ei enää sotketa esimerkiksi kansanmusiikkiyhtyeisiin. Alkuaikoina Elonkerjuun taustalla oli ehkä enemmän iskelmä, mutta rock-pohja on ollut jatkuvasti kuultavissa keikoilla. Siksi uudelle levyllekin yritettiin nyt saada entistä enemmän live-meininkiä. Miten yhtye sitten suhtautuu keikkailuun?

- Äärimmäisellä vakavuudella. Itselle asettamamme rima on todella korkealla ja joka keikan jälkeen pidetään 15 minuutin palaveri, jossa käydään keikka läpi, Lauri Tähkä väittää.

- Meillä on aika kova työmoraali, eli olemme tottuneet tekemään asiat viimeisen päälle. Joskus keikka saattaa toimia yleisölle hyvin, mutta me emme oikein ole samalla aaltopituudella. Joskus on toisinpäin. Vastaanottajan kokemus riippuu niin paljon siitä, millaisella fiiliksellä keikalle tulee. Pyrimme kuitenkin antamaan yleisölle esiintyessämme sellaisen kokemuksen, että ihminen unohtaisi kaiken muun, harmaan arjen.

LTE_Set2_003_cropattu.jpgKesän aikana Lauri Tähkä ja Elonkerjuu on tehnyt lähes 40 keikkaa – eikö väsytä?

- Teimme juuri yhden päivän aikana kaksi keikkaa, ja sen jälkeen oli oikein sellainen ”syränväsy”. Usein viikon aikana tulee rundilla saatua hyvin vähän unta, mutta yleisön reaktio saa väsymyksen kaikkoamaan. Se antaa virtaa vetoon.

- Matkustamme edelleen keikkamatkat bussilla ja meitä on siellä useimmiten viisi bändin jäsentä ja viisi tekniikan puolen miestä. Bussilla tehdään pitkiäkin siirtymiä, mutta ei se kerta kaikkiaan tunnu työltä perinteisessä mielessä. Tämä on kuitenkin sitä, mitä ehdottomasti haluaa tehdä. Yleisölle esiintyminen saa jaksamaan vaikeina päivinä. Se, että pystyy antamaan yleisölle mukavan olon, antaa samanlaisen olon myös itselle. Eli minkäänlaista kiertueväsymystä ei ole tullut. Alkuaikojen riemukkuus ja riehakkuus on meillä edelleen esiintyessämme päällä.

POHJALAISUUDEN SYVIN OLEMUS

Eteläpohjalaisuus näkyy Lauri Tähkän ja Elonkerjuun julkisessa kuvassa voimakkaasti. Mitä eteläpohjalaisuus oikein on? Onko se sitä, mitä esimerkiksi Duudsonit harjoittavat?


- Sama hulluus Duudsoneissa kyllä on kuin meissäkin, mutta niillä kavereilla on kipukynnys korkeammalla, Lauri Tähkä naureskelee.

- Eteläpohjalaisuuteen kuuluu jollakin tavalla itsensä peliin laittaminen. Toisaalta pohjalainen mies on sellainen äijä, joka ei näytä tuntojansa. Pohjalaisuutta leimaa monella tapaa uhon ja vaatimattomuuden vastakkainasettelu. Uho kertoo ehkä pohjimmiltaan huonosta itsetunnosta.

- Pohjalaisuuden hyvä puoli on terve itsetunto. Pohjalaiset ovat myös suoraselkäisiä – asiat sanotaan suoraan –yleensä. Nöyryytensä pohjalainen kyllä on säilyttänyt, Tähkä pohdiskelee.

lt.jpgMiten tämä kaikki näkyy Lauri Tähkän musiikissa?

- Eräänlainen perinteinen luontoajattelu – vesi, metsä, villasukat – on minulle edelleen läheistä. Pyrimme säilyttämään tietynlaisen nöyryyden. Me emme ylpeile, emme siis esimerkiksi kertoile kaveripiirissä, paljonko levymme myyvät. Toisaalta olemme kyllä itsevarmoja. Jonkinasteinen työnarkomania on tietysti pohjalaisen perisynti, koska aina yritetään viimeiseen asti itse.

- Meitä on tuettu Pohjanmaalla, olemme olleet jonkinlaisia profeettoja omalla maallamme. Teuvan kyläläiset ovat olleet hienosti mukana koko bändin uran ajan. Vaikka olen asunut 15 vuotta pois Pohjanmaalta, pohjalaisuus säilyy. Se on niin syvään juurtunutta, verenperintöä.

- Pohjalaisille henkisyys on tärkeää. Se näkyy uuden levymme kannessa, jossa teemana ovat körttinaiset. Kannessa on 50 körttinaista rivissä, mikä on valtavan voimakas elementti. Siinä kuvassa on jotakin yhtä aikaa julmaa ja rakastettavaa, kiihkeää ja kiihottavaa, Lauri Tähkä kertoo.

Mitäs jatkossa tapahtuu?

- Emme ole suunnitelleet kovin pitkälle. Tosin tiedän puolentoista vuoden päähän, mitä bändi tekee. Olen tällä hetkellä ainoa, joka ei asu Pohjanmaalla, mutta koska bändin jäsenet asuvat eri paikkakunnilla, keikat ja menot täytyy sopia hyvissä ajoin. Jotta ei kuolisi liialliseen keikkailuun, täytyy jättää myös keikkataukoja. Uusia keikkoja odotamme kuitenkin suurella jännityksellä.

- Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, mitä tapahtuu. Elämää ei pitäisi suunnitella liian tarkasti. Pitäisi mieluummin osata elää nyt ja olla tyytyväinen siihen, mitä nyt on. Kuten esimerkiksi uuteen levyyn, johon olen itse helvetin tyytyväinen.

www.lauritahka.com

Comments

Onko hetkeksi en sulle rupia tän uuden levyn 1. biisi, ei muuten mutta kun yritän epätoivon vimmalla voittaa sen itelleni ja liput keikalle. Ois vihdosta viimein aika voitaa jotaki kun tuntuu aina voitot kiertävän kaukaa.
Teksti oli tosi hyvä, olen todelinen fani tälle Lauri Tähkälle, saa aina hymyn irtoamaan vaikka olis kuinka alamaissa, todellista terapiaa. Kiitos

Posted by Jaana Koivula, on 09/29/2007 at 12:41

Jokohan seuraavan Lauri Tähkän levyn nimi on 'Voi Vitun Vitun Vittu!' ?

Posted by Reko, on 09/11/2007 at 14:24

 1 
Page 1 of 1 ( 2 Comments )

Digitalplant.fi