|
ELENIUM – CAUGHT IN A WHEEL / Kampas Records |
|
|
Lähettänyt Kari Koskinen Luettu 949 kertaa.
|
|
11.06.2007 |

    4
Ydinkysymys: Elenium, mikä ihmeen Elenium? Ai se on se bändi, jonka laulaja on nykyään myös Omnium Gatherumissa. Noh, kumpi onkaan kahdesta se parempi?
Vantaalla reilu vuosikymmen sitten perustettu Elenium on omaperäinen bändi. Parin ensimmäisen pyörityskerran aikana en tahtonut hahmottaa kuulemaani, sillä yhtye ei sujahda mihinkään selkeään kategoriaan. Kyseessä onkin eräänlainen sulatusuuni, johon on ahdettu melodista kuolometallia, progressiivisuutta, kauneutta ja kaikki on toteutettu vieläpä melko yllättävällä tavalla.
Caught In A Wheel on Eleniumin toinen pitkäsoitto ja se on nauhoitettu jo parisen vuotta sitten. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä pojat saisivat aikaiseksi nykyään, sillä tämäkin versio soi jo aika hemmetin hienosti. Koskettimia käytetään melko paljon ja etenkin hienosti mukaan sovitetut pianonäppäilyt koristelevat kappaleita kauniisti. Of The Man Who Dies heittää ilmoille suorastaan pysäyttävän kauniin instrumentaaliosion. Myös kitaramelodioita riittää, mutta ne eivät ole sokerisella tavalla ylitsevuotavia, vaan pikemminkin melankolisen pohdiskelevia. Eyes Grow Colder on tästä mainio esimerkki.
Vertailu Opethiin on siinä mielessä halpamaista, että Eleniumin pakista löytyy huomattavan paljon muunkinlaista työkalua. On kuitenkin pakko mainita, että osa rauhallisemmista tunnelmakohdista viistää melko läheltä länsinaapuriemme tekemisiä. Laulaja J:n matalammat örinälaulut kuulostavat myös hyvin paljon Mikael Åkerfeldtiltä, mutta tämäkin pitää ottaa ehdottomasti kehuna. Valtaosa Caught In A Wheelin annista on kuitenkin persoonallista ja hyvällä maulla toteutettua musisointia, jota ei voi kyllä kutsua parhaalla tahdollakaan rankaksi. Nopeaa mättöä ei ole ja kuolometalliset sävyt rajoittuvat käytännössä vain karkeaan vokaalityöskentelyyn. Tässä tapauksessa tämä on vain paikallaan, sillä Caught In A Wheelin ilmava soundi ja rakenne jättää värikkäämmälle kuvioinnille runsaasti tilaa.
Mitä ydinkysymykseen tulee, niin Elenium taitaa viedä voiton. Täpärästi, mutta kuitenkin.
Eleniumin kotisivut
TILAA ALBUMI LEVYKAUPPA ÄXÄSTÄ |