NICOLE – TIEDOSTAMATTOMASTI KOHTI LÄPIMURTOA Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Antti Luukkanen   
07.02.2007
Nicolea on julkisuudessa kovasti verrattu tämän hetken metallikomeetta Killswitch Engageen. eikä bändi ole itsekään vaikutusta kiistänyt. Hiljattain Nicole sai lämmittelijän pestin yhtyeen Nosturin keikalle. Tapahtuman on täytynyt olla Nicolelle tärkeä?

-Olihan se totta kai hieno juttu päästä sinne. Muut jätkät fanittaa bändiä mua enemmän, joten niille se oli varmaan vielä isompi. Kyllähän siinä oli vähän jännitystä pelissä. Ehkä vähän rennomminkin olisi voinut ottaa, että keikka olisi mennyt paremmin. Ei nyt mitään isompia mokia sattunut kuitenkaan. Ihan kiva oli soittaa. Yleisökin ilmeisesti tykkäsi. 

Millaiselta uusi albumi, juuri ilmestynyt Sivu syyttömistä nyt omaan korvaan kuulostaa? Teillä on musiikissa ollut tiettyä evoluutiota koko ajan, vaikka viitekehys onkin pysynyt melko samana. 

-Itsehän suhtaudun ulkopuolisena siihen edelliseen levyyn (Sami liittyi Nicoleen vasta edellisen albumin nauhoitusten jälkeen – toim. huom.). Onhan toi uusi huomattavasti rankempaa, kun puhtaat laulut on tippuneet melkein kokonaan pois. Uudella levyllä on yhdessä biisissä puhtaita lauluja, mikä on ehdottomasti enemmän omaan mieleeni – tohon suuntaan sen pitikin mennä. 

Oliko muutos tiedostettu vai mentiinkö biisien ehdoilla?

-Tohon se vaan meni. Sellaisia riffejä nyt vaan tuli. Ei levyn rankkuutta mitenkään suunniteltu.

Nicolella oli takavuosina radikaalimpikin tyylin päivitys, kun ysärivetoinen nu-metal muuntautui – kylläkin erittäin sulavasti – aggressiivisemmaksi, jopa thrash-vetoisemmaksi runttaukseksi. Metalcoreksikin sitä saattaisi joku trendikkäämpi mennä kutsumaan. Oliko tämä bändille tiedostettu juttu, tietynlainen kehitysaskel eteenpäin?

-Onhan tommonen ihan tiedostamatonta. Kun itse tekee biisejä, ei tule juur mietittyä, että mikähän olisi tämän hetken kovin trendi.

Uutta albumia tehtiin useassa osassa ja ensimmäisistä sessioistakin on kulunut kohta vuosi. Oliko tämänkaltainen metodi ennalta suunniteltu?

-Silloin viime huhtikuussa alkoi nauhoitukset. Rummut eka nauhalle ja sitten taisi olla pieni tauko. Mä soitin alkukesästä bassot. Kitaroita ja lauluja on siitä sitten pikkuhiljaa nauhoiteltu. Ollilla (Ketola, kitara) oli toi DVD:kin yhtä aikaa työn alla. 

Nicolella on ollut jo pitkään päämäärätietoinen ja nousujohteinen ura. Suljetut ajatukset piipahti albumilistallakin. Tulevan Tasavalta -DVD:n ensipainos on myyty loppuun jo ennakkoon, mikä povaa varsin kovaa tahtia levymyynnillekin. Tuntuuko teistä, että juuri tämä levy on se albumi, jolla lyötte itsenne lopullisesti suuremman yleisön tietoisuuteen?

-Toivottavasti se nyt sitten on se levy, joka breikkaa. Sen näkee kohta. On siitä puhuttu, mutta ei meillä siitä ihmeempiä paineita ole.  

Nicole sai alkunsa aikoinaan pienessä eteläpohjalaisessa Teuvan kunnassa. Osaatko sanoa, miten pienellä paikkakunnalla kasvaminen ja siellä bändin perustaminen on vaikuttanut bänditoimintaan?

-Pienissä paikoissa kun ei hirveästi sitä aktiviteettia ole, niin on hyvä tapa tappaa aikaa perustamalla bändi. 

Millainen oli oma suhteesi Nicoleen ja sen tyyppeihin ennen liittymistäsi siihen?

-Kyllä mä olen jätkät tuntenut tosi kauan. Silloin kun soitin itse Discoressa, niin oli paljon yhteisiä keikkoja. Nicolen vanhan basistin kanssa meillä on ollut bändi ennen kuin Jussikaan soitti Nicolessa. Ollaan tunnettu jo kauan ja pitänyt bändistä kyllä aina. 

Nicolen uran jo toinen DVD ilmestyi saman päivänä albumin kanssa. Materiaalia on kertynyt keikkareissuilta sen verran, että oli järkevää tehdä jatkoa neljä vuotta sitten ilmestyneelle 120 minuuttia –DVD:lle.

-DVD:llä on Provinssin vuoden 2005 keikka, kaksi musavideota, niistä kummastakin making offit, kiertuedokumentti, sitten vähän kaikkea extraa… sekoilua.

Jossain vaiheessa iso osa Nicolen julkisuuskuvaa oli kielivalinta. Tässä vaiheessa suomen kieli tuntuu selvältä valinnalta. Onko kyselyt ja kummeksunnat ajan mittaan vähentyneet?

-Kyllä sitä nykyäänkin kysellään, että miksi suomeksi. Vetämällä englanniksi pääsisi kuulemma isompiin ympyröihin. Suomen kieli toimii, joten miksi sitä lähtisi muuttamaan? Ja jos vaihdettaisiin kieltä, niin bändi muuttuisi aika radikaalisti. Olisiko se sitten enää Nicolea? 

Millaisia teemoja uudella levyllä käsitellään?

-Se mitä itse niistä olen ymmärtänyt, niin kuolemaa ja sotaa siellä on. Mutta on siellä aina pieni positiivinenkin pilkahdus, eli ei se ihan pelkkää synkkyyttä ole. 

Sanoit ennen haastattelua, että oma musamakusi on erilainen muiden Nicolen jäsenten kanssa. Tuntuuko että olisit jäänyt ikään kuin oppositioon bändissä tämän vuoksi?

-En. Ja onhan niitä yhteisiäkin suosikkeja. Deftones ainakin alusta asti ja Meshuggahista tykkää kaikki.

Jälkimmäinen todella myös levyltäkin kuuluu.

-Mikä on ihan hyvä asia, jos siihen vertaa. Siinä ei musta ole mitään pahaa. On se sen verran vaikeaa musiikkia, että jos pystyy edes vähän tekemään sinne päin, niin se on vaan hienoa.

Kuinka tarkkoja olette soittotarkkuuden kanssa? Musiikkinne on teknisesti hyvin vaativaa – jääkö fiilistelylle sijaa?

-Sekä että. Kyllä kaikki soittaa niin tiukasti kuin vaan pystyy, koska on siinä kuitenkin pieniä rytmitysjuttuja mitkä pitää mennä tarkasti, että ne kuulostaa hyvältä.

Nicolen kotisivut


Sivu 1 0 ( 0 kommentia )
©2006 MosCom
Nimi

E-Mail (required)
Your email will not be displayed on the site - only to our administrator

Enter what you see: *
This image contains a scrambled text, it is using a combination of colors, font size, background, angle in order to disallow computer to automate reading. You will have to reproduce it to post on my homepage
tips: hit Reload page before writing a text if you have difficulty reading characters in image

Digitalplant.fi