Circle
on luonut maineensa ainutlaatuisena ja voimakkaana livebändinä
ja tinkimättömien levyjen tekijänä. Tähän mennessä
pitkäsoittoja on julkaistu jo parisenkymmentä. Alkuaikojen
hypno-rockista ja äkkikierosta instrumentaalijumituksesta ilmaisu on
nyrjähtänyt uudemmilla levyillä välistä hippihöyryä puskevaksi
baabelinkoneeksi ja häpeilemättömäksi hevijannuiluksi, ja uusimmalla
Miljard-levyllä pettävän rauhalliseen pianomusiikkiin! Bändin koko
miehistö on aikojen myötä vaihtunut, ainoa jäljellä oleva
perustajajäsen, Jussi Lehtisalo, Circlen primus motor ja Ektro
-levy-yhtiön pyörittäjä, kertoi Vertigolle yhtyeensä filosofiasta ja
totunnaisuuksia ravistelevista ajatuksistaan.
Circlen uusi levy on aikamoinen tyylinvaihdos, mistä moinen?
-
On se aika minimalistinen, siinä on semmoisesta arpeggio-maailmasta,
mitä me olemme käyttäneet aika pitkään levyillämme, poistettu yhteinen
pulssi: kaikilla soittajilla on oma pulssinsa, ja ne toivottavasti
jossain vaiheessa kappaleen kestoa nivoutuvat toisiinsa ja muodostuvat
yhtenäiseksi.
- Siinä mielessä se ei ole hirveän poikkeava,
siinä on vain uudenlainen lähestymistapa. Soitimme useita tunteja
musiikkia, joka nauhoitettiin kahdella mikillä, ja kappaleet napsittiin
siitä. Miksaaja Tuomas Laurilan kanssa Rättö käsitteli niitä, ja
soitti muutamia lisäraitoja.
Syntyikö uusi linja aika spontaanisti vai suunnitelmallisemmin?
-
Aika luonnostaan. Me teimme Earthworm -ep:n nuoruudenidolini Bruce
Duffin, Jesters of Destinyn laulajan, kanssa. Lähetimme biisipohjat Los
Angelesiin Duffille, joka lauloi ja soitti muutamia instrumentteja
päälle. Kun nauha tuli takaisin, Rättö mietti siihen päälle
kosketinjuttuja - hieman hapuilevia arpeggioita, joissa kierto ei
ollut tasajakoinen, ja siitä lähti idea, että koko bändi soittaisi
arpeggioita omassa rytmissään ja luottaisimme siihen, että se jollain
tavalla muuttuisi universaaliksi kieleksi, ja saisi biitin ja
jonkinlaisen svengin taakseen.
Eli ideat seuraavat toistaan...
-
Toisinaan joo. Me ei hirveän usein soiteta yhdessä - useimmiten
rupeamme heti tekemään jotain nauhoitusta, ja kun on pitkä historia ja
lähtökohdat ovat samat, homma lähtee helposti käyntiin. Päällisin
puolin jutut voivat olla aika erilaisia, mutta sisällöllisesti
samanlaista. Aina siinä on ollut hard rock-elementtejä. Me olemme tuiki
tavallinen rockbändi, jolla on vaikutteita kokeellisesta musiikista,
pikemmin kuin päinvastoin.
Olet linkittänyt Circleen jo jonkin aikaa NWOFHM (=New Wave of New Wave of Finnish Heavy Metal) -termin, onko sen vaihe jo ohi? -
Ei sinällään. Hevissä ja hard rockissa on aika vilpitön ja viehättävä
lähestymistapa - tietty yhteisöllisyys ja fantasiointi, jotka ovat
olleet aina enemmän tai vähemmän osana meidän musiikkia. Silloin kun me
aloitimme, oli vahvasti indie-meininki, hard rock ja hevikuviot oli
tosi out. Nykyisin kun hevi on taas hip, ajattelin, että olisi hauska
luoda uusi kopioitu tyylisuunta ja tuoda se kuvioihin vähän liian
myöhään - jollain tavalla ottaa osaa populaarimusiikkiin, ihan kuin
Rättö&Lehtisalo -projektissa toisella tapaa. Eihän me oikeasti
osata soittaa perinteisessä mielessä heviä, pikemmin tavallista
hard rockia, mutta kun tässä yhteiskunnassa jauhaa jotain asiaa
tarpeeksi pitkään, se ankkuroituu totuuteen.
Onko uudemmasta suomalaisesta hard rockista tai hevistä löytynyt jotain sinua puhuttelevaa?
- Solitaire
Eurasta on aivan mykistävä thrash/speed metal -bändi. Heidän
energiatasonsa lähentelee ukonilmaa ja musiikki rullaa raivoisalla
voimalla. Porilainen death metalia soittava Stench of Decay
on myös hyvä bändi.
Eikö ainakin ulkomailla huomio
ole kuitenkin tullut enemmän experimental-piireistä., vaikka
korostatkin tuota hard rock -olemusta?
-
Kiinnostus on tullut experimental-piireiltä, oltiin sitten ulko- tai
kotimaassa. Aiemmin indie tarjosi vaihtoehdon populaarimusiikille:
populaarimusiikissa oli tärkeää, että jokin asia oli on tietyn aikaa
pinnalla, ja sitten tuli seuraava juttu. Samalla tavalla
experimental-piireissä alkoi jossain vaiheessa tuntua, että asiat
olivat in tietyn aikaa. Minä olisin toivonut että se maailma olisi
uskollisempi, että siellä tietyt vanhat suosikit, kuten Terry Riley,
Velvet Underground, Sunn O))), Acid Mothers eläisivät ikuisesti.
Havaitsin, että se on yhtä elitistinen maailma, että musiikin täytyy
olla koko ajan äärimmäisen edistyksellistä ja innovatiivista ollaakseen
kiinnostuksen arvoista.
- Hard rock -kuvioissa viehättää
se, että ollaan uskollisia samoille bändeille, vaikka ne tekisivätkin
muutaman huonomman levyn. Olen taas lähdössä Keep It
True-festareille Saksaan, jossa esiintyy 80-luvun hard rock-bändejä.
Siellä saa bändi olla aika huono, että porukka lähtee keikalta hallin
takana oleville levymessuille.
- Kriittisyys ja oman imagon
rakentaminen sille, että jokin on hyvää, jokin huonoa, on mennyt
mielestäni liian pitkälle. Minä kyseenalaistan elitistisen maailman,
jossa odotetaan että ympäröivä maailma on täydellinen, että se
tyydyttää kaikki tarpeet. Musiikki voi myös esittää kysymyksiä ja
vaatia yleisöltä lukutaitoa omaksumaan tiettyjä asioita. Voisin sanoa
röyhkeästi, että taide on aina oikeassa ja vastaanottajan on
mietittävä, onko kykenevä vastaanottamaan.
Pitäisikö yleisön olla siis uskollisempaa bändeille?
-
Ei välttämättä, mutta onhan se viehättävää. Ystävyyssuhteissakin
arvostan sitä, että ne on pitkäaikaisia, ikuisia - ettei imetä jotain
säälittävää koodaajaa, jota ruokitaan Pepsi Maxilla, tyhjiin, ja kun se
on imetty kaikki hyöty irti, se potkaistaan pellolle. En ymmärrä
sellaista maailmaa. Sellainen maailma on musiikkielitismissä ja
populaarimusiikissa, ja näissä vallitsevissa oloissa - sitä vastaan on
aiheellista esittää kritiikkiä.
Onko teillä ollut tietoista provokaatiota ja haasteita yleisölle?
-
Ehkä röyhkeän kuuloista, mutta en ole uskonut massoihin, enkä myöskään
asiantuntijoihin. Asiantuntijoilla on henkilökohtaisia motiiveja, miksi
pitävät jostakin asiasta - monta kertaa he kokevat olevansa
suunnannäyttäjiä, yleisön ja musiikintekijän välinen silta, joka
ohjailee asioita omalla vallallaan johonkin suuntaan. Voisi ajatella
niin, että musiikin tekeminen on meille tutkimusmatkailua, ja tavoite
on mennä sellaisiin paikkoihin, missä ihmisjalka ei ole välttämättä
koskaan käynyt, ja juuri kun on päässyt tällaisen aarniometsän
syvyyksiin tiettyjen kliseiden ja filttereiden läpi, sinne ilmestyykin
aina joku tyyppi, joka sanoo, että olette päässyt mainiosti tähän
pisteeseen saakka, ja voitte jatkaa turvallisesti tuosta joen
alajuoksua.
- Jos maailma ymmärtää mitä tässä ollaan
värkkäämässä, voisi olla tosi huolissaan siitä. Tällä hetkellä lähes
kaikki musiikkimme on joko 5 vuotta edellä tai 5 vuotta aikaansa
jäljessä. Minä otan henkilökohtaisena kehuna, jos joku sanoo, että
musiikkimme ei ole käsitettävissä tai johdonmukaista, tai jokin ole
järkevä seuraava askel. Kaikki asiat, jotka ovat käsitettävissä, ovat
kesytettävissä. Jos musiikkia ja taidetta ajattelee
villihevosena, jota kukaan intiaanipäällikkö ei saa kesytettyä, silloin
mitä enemmän musiikki hämmentää, tai ei ole ymmärrettävissä, sitä
vähemmän se on kesytettävissä. Sitä enemmän se asettuu termin alle
taide.
- Minä esimerkiksi tiedän hyvin omat rajalliset kykyni,
mutta olen onnellinen, että pääsen tekemään hommia innovatiivisten
tyyppien kanssa, ja innostaa omalta osaltani heitä. Siinä jää
taka-alalle käsittämätön ajatus, että aina pitäisi tehdä hyvää musaa
- kenkätehtailijankin ensimmäinen tehtävä on tehdä kenkiä, ja
vasta sitten miettiä finanssipolitiikkaa. En voi ymmärtää sitä, että
jonkin orkesterin tehtävä olisi ensisijaisesti tehdä hyvää musiikkia,
vaan ensin pitäisi miettiä miten tehdä musiikkia.
Jännä,
että puhut teistä tavallisena rokkibändinä, mutta sinun puheesi liikkuu
siihen suhteutettuna aika epätyypillisellä alueella, musiikin olemuksen
käsitteellisessä kyseenalaistamisessa. Onhan rockistakin tullut
pitkälti yksi viihteen muoto, joka palvelee tiettyjä tarpeita.
-
Yhdyn kyllä tuohon, mutta minä koen, että rock on taidemuoto. Rock,
vaikka on syntynyt populaarikulttuurin tarpeista, edustaa ainakin
minulle primitiivisyyttä. Ovathan rockin juuret jossain
Delta-bluesissa. Rockilla ei minusta tarvitse olla sen kummallisempia
tavoitteita, se voisi hyvin olla tutkimusmatkailua - mennä sellaisiin
syvyyksiin, joissa kukaan ei ole ollut. Voi olla, että olen sotkenut
kaksi asiaa, että sellainen kuuluisi vain experimental-maailmaan. Me
yritämme päästä tuntemattomiin vesiin, ei millään aikamatkalla tai
transport-siirrolla, vaan konkreettisilla keinoilla, fillarilla ja
autolla – se on tavallaan se rock’n’roll, primitiivinen ja perinteinen
matkantekovälineemme.
Kuinka intuitiivisesti tai suunnitelmallisesti tutkimusmatkanne etenee?
-
Varmaan sekä että. Minua kiehtoo asioiden ryssiminen, tarjota
mahdollisuuksia ja ehdotuksia, joista on mahdoton kenenkään kieltäytyä,
käyttää Circleä temmellyskenttänä - tehdä selkeitä virheitä. Viedä
musiikki rajalle, jossa se muuttuu kuuntelukelvottomaksi. Siis jos
miettii musiikkia tai elokuvaa, niiden aktiivisuus on jotain
järjetöntä: ne on ahdettu pisteeseen, jossa kokijalle ei jää tilaa
rakentaa ja täydellistää sitä kokemusta tai esitystä. Inspiroituneelle
ihmisellehän riittää harmaan tiiliseinän katselu saamaan kicksejä
elämästä.
- Huomasin tekemääni musiikkia kuunnellessa, että
ajatukset alkoivat harhailemaan, enkä pysynyt sen rakentamassa
intensiivisessä otteessa, ja rupesin täydellistämään sitä maailmaa,
mihin se musiikki ei kyennyt. Silloin se täytti ne kriteerit, jotka
olin sille musiikille antanut: tehdä musiikkia, joka pakottaa
kuuntelijan ajattelemaan jotakin järkevämpää, kun musiikki ei inspiroi
riittävästi. Sen kautta voi nousta populaarimusiikin maailmaan, jossa
hiotaan soundeja ja tasapainoa
Sinulle ei siis ole kirosana, jos teidän musiikkia kutsutaan taustamusiikiksi.
-
Se on äärimmäinen kehu. Minä toivoisin, että se olisi taustamusiikkia.
Ei varmaan kaiken aikaa - tietysti narsistisesti toivoo, että jos
ympärillä on viisi-kuusi ärsykettä, että siihen musiikkiinkin
kiinnitetään huomiota. Rätön Mika sanoi hyvin, että meidän viimeisin
levy on tehty itseä varten - se voi tuprutella kaiuttimissa, ja samalla
voi vaikka lueskella kirjaa tai keskustella ystävien kanssa, ja
musiikki saattaa vaikutuspiirillään viedä keskustelua johonkin suuntaan.
Circlen
15 vuoden kaari on kunnioitettava. Oliko sinulla ensimmäisen levyn
aikoihin ajatusta millainen, tai kuinka pitkä, matkasta tulisi?
-
Ei ollut. Totta kai toivoi, että mahdollisimman pitkä. Toivoi, että ne
silloiset kokoonpanot olisivat pysyneet ikuisesti samoina.
Parikymppisenä meillä oli vahva yhteisöhenki. Jossain vaiheessa tuli
enemmän yksilöllisiä suunnitelmia, ja piti valita niiden ja
yhteisöllisyyden välillä, ja ryhmä alkoi rakoilla. Syntyi epäusko,
siitä miten voi jatkaa, kun puolet kavereista oli vaihtanut
kiinnostuksen kohteita. Hessen Matka aamun maahan kertoo täydellisesti
epäuskon hiipimisestä ryhmään, jolla on yhteinen tavoite, mutta myös
ristikkäisiä henkilökohtaisia tavoitteita. Minä ymmärsin, että matkan
on jatkuttava. Toivottavasti tämä liike ei lopu koskaan.
-
Motorisen Circlen visio varmaan on sellainen, jossa liike jatkuu, mutta
aika on pysähtynyt - siihen hetkeen, kun painaa hedelmäpelin
voitonmaksua. Toivoisin tekemisen jatkuvan inspiroivana meille, ja
siinä vaiheessa jos ei itse ole enää kiinnostunut, toivoisi että joku
muu jatkaisi niitä hommia.
Siltin Circlen nimellä?
-
Joo totta kai, tai tarvitseeko sen olla Circlen nimellä, mutta olisi
mukava, jos kokisi sen liikkeen niin tärkeänä, ettei tarvitsisi
narsistisesti itse olla siinä mukana. Aikamoinen painajainen, jos
musan tekeminen loppuu jossain vaiheessa - tuntuu että pitää värkkäillä
maailman tappiin asti. Circle on määritellyt
voimakkaasti identiteettini ja sen miten olen rakentunut
ihmisenä, oppinut kunnioittamaan muita ihmisiä ja itseäni.
Sinulla
on muita musiikkiprojekteja, joissa useissa on aika pitkälti samat
soittajat kuin Circlessä – Rättö&Lehtisalo, Pharaoh Overlord,
Doktor Kettu – tarvitseeko niissä pitää jokin selkeä konsepti pinnassa,
etteivät ne rupea kaikki kuulostamaan samalta. -
Minusta olisi hauska, jos kaikki nivoutuisivat toisiinsa. Joku moitti,
että Kuusumun profeetan uusi levy kuulostaa samalta kuin uusi Circle,
ja päinvastoin. Rättö tokaisi, että se johtuu siitä, että hän soittaa
molemmissa yhtyeissä. Minun haaveena on, että ne kaikki alkaisivat
kuulostaa täsmälleen samalta. Pharaoh Overlord perustettiin, kun Circle
alkoi siirtyä enemmän impropuoleen, ja Pharaoh Overlord tarvittiin
muistuttamaan siitä millaisesta monotonisuudesta ja musiikin
kapeakatseisuudesta tähän on lähdetty, primitiivinen puoli piti pitää
yllä. Se on sattumaa, että levyjä on julkaistu, kun minulla tuo
levy-yhtiö on. Minusta se ei tee muusikosta muusikkoa, kirjailijasta
kirjailijaa, että saa julkaistua teoksen ja kauppaan myyntiin. Musiikki
on olemassa, vaikka sitä ei olisi taltioitu mihinkään, tai edes
esitetty.
- Ei tuota itsekritiikkiä ole hirveästi - arvostan
cdr-kulttuuria hirveästi, siinä ei haudata kaikkea pöytälaatikkoon, kun
ei kehdata julkaista. Harvoin taiteilija itse on tietoinen mitkä omista
teoksista on tärkeimpiä. Nykyinen tilanne on kiehtova, elämme
runsaudensarvessa: ne teokset, jotka olisi jätetty muussa tapauksessa
julkaisematta, tulevat olemaan merkityksellisimpiä teoksia 100 – 200
vuoden päästä.
Millainen rooli keikkailulla teille on?
-
Meille se on usein ainoa hetki, kun tavataan toisiamme, ja meille se
lataus, erossa olon innovatiivinen räjähdys tapahtuu keikoilla, eikä
treenikämpillä. Mahdollisesti syntyy jotain mielenkiintoista tai sitten
ei lähde alkuunkaan. Musiikin äänittäminen, keikoilla käyminen ja
elokuvaprojektit ovat hyviä tekosyitä viettää aikaa yhdessä. Tekosyitä
saada todellisia elämyksiä.
Onko livetilanteessa sovittu pelisääntöjä etukäteen?
-
Vähän riippuu, me olemme tavallaan möhlineet tuon homman, olemme
soittaneet samaa rokkisettiä kaksi vuotta, ja olemme kadottaneet sen
improvisaatiopuolen, joka lähti joskus ainutlaatuisella tavalla. Olemme
supistaneet omaa katsantokantaamme, tehty sofistikoituneita settejä,
mutta alettu rakentamaan keikoista rituaaleja, jotka pyhittää hetken-
lopettaa paskanpuhumisen ja tekee tilanteista ainutlaatuisia, ainakin
omassa päässä. Meidän pitäisi ehdottomasti muuttaa lähestymistapaa, ja
tehdä jotain muuta.
Monet improporukat nappaavat keikoilleen soittajia melkein pystymetsästä, olisiko tämä mahdotonta Circlellä?
-
Joskus olemme niin toimineet, ja on se mahdollista edelleenkin.
Aikanaan siinä huomasi tietyn siteen ryhmään hiukan kärsivän, mutta
nyttemin, kun ei ole samanlaista epävarmuutta, ei siinä varmaan olisi
ongelmia. Minä tykkään meidän kokoonpanosta, jossa on kitara,
basso, rummut, ja laulaja-kosketinsoittaja, kuten Led Zeppelinillä.
Haluaisin nähdä joskus lehdessä otsikon ”Olemme parempia kuin Led
Zeppelin – J. Lehtisalo”. Ja siis Led Zeppelin edustaa minulle
jotain taivaankannella istuvaa partaista ylivoimaa.
Tästä päästiinkin kysymykseen, mitkä ovat olleet sinun merkittävimmät musiikilliset heräämiset?
-
Varmasti se Led Zeppelin on tärkeä. Kun Circle perustettiin ’91, oli
suurimpia vaikuttajia mm. Roy Harper. Deep Turtlen soittajien, jotka
olivat läheisiä kavereita, soittotaitoa ja ilmaisua ihailin. Loop
taasen soitti niin yksinkertaista musiikkia, että sitä pystyi itsekin
soittamaan, ja siitä innostuin valtavasti, autenttisuuden ja
primitiivisyyden kautta - tuntui kuin yhdessä äänessä olisi kaikki
maailman äänet! Urban Saxin näin Keski-Porin kirkossa aikanaan ja
se teki suuren vaikutuksen: 50-60 hengen kokoonpano, jotka tööttäilivät
avaruuspuvuissa hämähäkinseitin omaisesti seikkailevia tahteja.
Minä
näen teidät jonkinlaisina kraut-rockin perinnön jatkajina, ja näihin
bändeihin (Can, Faust...) olet monasti viitannutkin. Onko tämä puoli
vielä sinulle tärkeä?
- Tunnistan siinä jonkin
totaalisen samankaltaisuuden. Kuulin niitä varsin myöhään, joskus
’94-’95. räjähtävän vaikutuksen ne tekivät vasta ’97-’98.
Eli ne eivät olleet esim. Meroniaan vaikuttaneet.
-
Niin, ei. Suorat vaikutteet tuli silloin Loopilta ja Spacemen 3:lta,
meidän ekat sinkut olivat melkein samoja biisejä kuin Loopilla. Loopin
ja Spacemen 3:n vaikutteet taas varmaan tulivat juuri Can’iltä ja
Faustilta. Joten me ollaan tavallaan kopion kopio...
Entä viime aikojen musiikinkuuntelusi?
-
Minusta tuntuu, että olen kyllästyttänyt itseni kulttuurilla, ja
olenkin koettanut haastaa lukutaitoni jotain Totoa tai Journeyta
kuuntelemalla, yrittänyt hahmottaa sellaisia musiikintyylejä, joista
olen röyhkeästi ajatellut, että niillä ei ole minulle mitään
annettavaa. Enkä ymmärrä, että olen ollut jossain vaiheessa niin toope
- että olen ajatellut olevani niiden yläpuolella. Kun olen lähtenyt
kuuntelemaan uusin korvin vaikka hard rock-juttuja, kuulen ne aivan
avantgardistisin korvin, ilman että siinä olisi mitään sarkasmia tai
viheliäisyyttä, tai hipster - meininkiä. Se on minulle
äärimmäisen inspiroivaa musiikkia, paljon inspiroivampaa ja
avantgardistisempaa kuin kokeellinen musiikki useinkaan. Kun olen
kyllästänyt itseni 90-alkupuolelta asti kokeellisella musiikilla ja
freellä, joku konventionaalinen hard rock kuulostaakin todella
tuoreelta.
Olette ollut parilla pitemmällä rundilla Briteissä ja Yhdysvalloissa, millaista se on ollut?
-
Yhdysvallat on omituinen paikka siinä, että siellä on sellaisia faneja,
jotka seuraavat keikalta toiselle. Aika ainutlaatuisia keikkoja
on soitettu siellä. Kokeellisen musiikin kaikkitietävät tyypit ovat
olleet hämmentyneitä meidän popedamaisuudesta - kun Rättö on siunannut
orkesterin, minä uhrannut Rätön bassollani ja herättänyt takaisin
henkiin jne. Kappaleet ovat olleet kylmäkiskoisia ja perinteisiä hard
rock -kappaleita. Yleisöllä on mennyt ehkä pannu sekaisin - mietitty,
että siirryttiin kuuntelemaan kokeellista musiikkia, koska
konventionaalisella rokilla ei ollut mitään annettavaa, ja me olemme se
inhottava piikki historiassa, joka muistuttaa, että saattaa siinä
edelleen jotain vähän ollakin. Vähän kuin joku Laibach - muistuttaa
historiasta inhottavalla tavalla! Voin kuvitella, että siellä on ollut
aika paljon ärsyyntyneitä tyyppejä, mutta myös aika hurmoksellista
meininkiä.
Olet opiskellut valokuvaa, onko se jäänyt elämäntapamuusikkouden tieltä?
-
Lopetin valokuvauksen, kun valmistuin. Siihen oli monia syitä. Inhotti,
että oli aina ulkopuolinen, okulaarin kautta passiivisesti maailmaa
tarkasteleva. Minua otti pannuun, kun Vuoden lehtikuvassa Bosnian
sodasta oli joku ihminen betonielementin alle jääneenä, vielä elossa,
ja lohduton katse... Kun laskettiin optiikka ja etäisyys, päädyttiin
siihen, että valokuvaaja oli seissyt sen betonielementin päällä. Rupesi
ahdistamaan sellainen maailma. Valokuva valehtelee enemmän kuin
miljoona sanaa!
Jos katsot hyllyä, jossa on rivissä julkaisemasi levyt, mitä ajatuksia se herättää?
-
Erittäin hyvä kysymys... Ei niitä näe hirveän erillisinä teoksina, aika
rohkeaa työtä olemme kyllä tehneet. Monet ovat sanoneet, että olisi
pitänyt miettiä joidenkin levyjen julkaisemista, mutta mitään
tyrkyttämistä ei ole tehty, ihmiset voivat valita kiinnostuksensa. En
pysty sanomaan, mistä olisin erityisen ylpeä, se vaihtelee -viehättävää
on se jatkumo. Yksi asia mikä takuulla tulee harmittamaan 80-vuotiaana
pappana, jos elää sinne asti, on, että olisi pitänyt ottaa vielä paljon
enemmän riskejä, olla paljon omaleimaisempi, paljon rohkeampi
ratkaisuissaan, koputella vielä paljon enemmän konventionaalista
musiikkikäsitystä, tehdä röyhkeämpiä ja röyhkeämpiä ratkaisuja Tässä on
vielä paljon tehtävää!
- Seuraava hirveän tärkeä asia on, että
Keuhkojen Kake Puhuu tekee ehkä neljän seuraavan Circle-albumin kannet
ruiskumaalaamalla, seuraavat kolme levyä on jo äänitetty. Yksi
äänitettiin yhden päivän improvisaationa Southern Studioissa,
Latitudes-pikkufirmalle. Ei millään meinannut lähteä soitto, mutta kun
autossa kuunneltiin pari kertaa, oli niin kaunis päivä, että ainakin
väitettiin toisillemme, että hyvä se on.
- Sitten sellainen
juttu, jossa minä soitin Rhodesit, Rättö rummut, Rintalan Mikan eli
Verden kotistudiossa, Rintalan itse tehdyillä mikrofoneilla
nauhoitettu. Se on vähän kuin epäonnistuneempi, konventionaalisempi
versio Miljard-maailmasta, mutta yleissoundi on aivan posketon,
diskantit aivan pitsiä. Se tulee piakkoin Last Visible Dogilta. Sitten
äänitimme äärimmäisen jännittyneen, primitiivisen hard rock -levyn,
joka rokkaa Celtic Frost tyyliin -sellainen kuin ensimmäisten hard
rock-kokeilujemme olisi pitänyt olla: ”metsien miehet soittaa hard
rockia”. Nauhoitimme myös ep:n, joka kuulostaa enemmän Sex
Pistolsilta kuin miltään.
Mitä musiikkityyliä et soittaisi mistään hinnasta?
-
Minä en ole mikään kauhea reggaen ystävä. Kuuntelin jossain vaiheessa
dubbia, mutta sekään ei jotenkin lähde. Myös hiphop ja r’n'b tuntuvat
vaikeilta lähestyä. Dälek ja Spectre ovat hiphopin puolelta kyllä
kiinnostavia.
Jos avaat tavallisen poppiradioaseman, millaisia ajatuksia se herättää?
-
Kun käymme Rätön Mikan kanssa kesämökillä, katsomme usein tv:stä
Voice-kanavaa - se menee yleensä painokelvottomaksi tv:lle
huutelemiseksi! En kuuntele radiota yhtään. Tykkään kovasti PMMP:stä,
kuten aika moni muukin. Mielenkiintoinen yhtye suomalaisessa
populäärikulttuurissa.
- Scott Walkerin uusi levy on muuten myös
helvetin hyvä, tosi omalaatuinen: painostava, unenomainen. Toinen
erittäin hyvä on J. Karjalaisen uusi levy. Siinä on äärimmäisen kiltti
tyyppi, joka ei ole koskaan pyrkyrimäisesti hakenut julkisuutta, tai
sellaisen kuvan olen saanut. Uusin levy on tehty yhdellä mikillä:
banjolevy, jossa on tosi kiinnostavia biisejä. Mystisiä
spiritisti-istuntoja, lauluja Charlie Pattonista ja Lännen Jukasta.
Onko australialainen Necks-yhtye tuttu, Miljard-tuplan kakkoslevyltä tulee heidän ehdoton, synkkä pianotrionsa mieleen.
-
Kyllä! Necksin rumpali soitti joskus semmoisessa Telakan Karhu-bändissä
meidän kanssa pari keikkaa ja joskus Sveitsissä olimme heidän
lämppäreinä, ja ne soitti meidät aivan suohon. Ei ole kylläkään ollut
levyä tehdessä mielessä, mutta kyllä minä koen niihin yhtäläisyyttä,
filosofia on samantyyppinen.
Onko kotimaankeikkoja luvassa lähiaikoina?
-
Ei itse asiassa ole mitään tällä hetkellä sovittuna. Lähdemme Moskovaan
joulukuussa, ja Hollantiin tai Belgiaan festareille, jossa on mm.
No-Neck Blues Band, Sonic Youth ja semmoisia indie-nimiä.
Circlen kotisivut
