Live | Metal | Rock | Pop

HAMMERHED: THE FENNOSCANDIAN BADASS / Shiny Mama Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Joni Juutilainen
Luettu 834 kertaa.
  
01.07.2012
hammerhed_thefennoscandianbadass.jpg



  
 

Ydinkysymys: Välittyykö Hammerhedin henki levyltä kuunneltuna?

Hammerhedin musiikkia kuunnellessa nousee mieleen visio bändin stereotyyppisestä fanista; reilusti yli satakiloisesta ja parrakkaasta trukkikuskista, jolle heavy metal ilmentää ainoastaan maskuliinisia ja rujoja asioita. Heikommalla hetkellä joku saattaisi kutsua Hammerhedia jopa äijämetalliksi.

Hammerhed paukuttelee varsin tanakkasoundista ja jylhästi groovaavaa thrash metalia jokseenkin suomalaiseen malliin, mihin viittaa myös albumin "rankka" titteli. Tuotantopuolesta, miksauksesta ja masteroinnista vastaava Blake-kurko Aaro Seppovaara on saanut leivottua levylle mahdollisimman hyvät soundit, joita vanhakantaisen ja roskaisen "aidon" thrashin ystävät tuskin arvostavat.

Yhtyeen vahvuudet tulevat äkkiä ilmi, ja vaikka mistään ihmeidentekijöistä ei ole todellakaan kyse, kykenee bändi perushyvään suoritukseen. Ongelma on, että tällainen musiikki pitäisi kokea ehdottomasti livenä, sillä The Fennoscandian Badassin kuunteleminen on verrattavissa kalsarikännien vetämiseen kotioloissa: lopputulos miellyttää, mutta jotain oleellista jää puuttumaan.

Melko alleviivatusti nimetyssä The Fennoscandian Badassissa ihmetyttää myös sen kansitaide, jossa esiintyy (ymmärtääkseni) runsaasti japanilaistyylistä kuvastoa. Mielestäni tämä ei istu aivan yhteen levyn "konseptin" kanssa.

www.hammerhedband.com 
Comments

You must javascript enabled to use this form

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Add comments: HAMMERHED: THE FENNOSCANDIAN BADASS...

Enter your comment below:

Name: (required)
E-mail: (required)
Your email will not be displayed on the site; only to our administrator.

For more BBCode info:  [Click here]

Supported BBCode

[b]bolded text[/b]
[i]italicized text[/i]
[u]underlined text[/u]
[s]striked text[/s]
[sub]subscripts text[/sub]
[sup]superscripts text[/sup]
[center]center text[/center]
[hr] To draw a line
[url]http://ongetc.com[/url]
To quote:[quote]quoted text[/quote]
[code]monospaced text[/code]
To change text size: [size=9]Your Text[/size]
To change text color: [color=red]Red Text[/color]
or [color=#FF0000]Red Text[/color]
(Can use many different color names or hex codes.)



Comment:

Digitalplant.fi