Live | Metal | Rock | Pop

MADISON ROAM: MADISON ROAM / Secret Entertainment Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Kari Koskinen
Luettu 10438 kertaa.
  
20.06.2012
madisonroam_madison.jpg



  
 

Ydinkysymys: Rokkia ja makoisia kitaramelodioita. Toinen sujuu, toinen ei. Kummasta pitäisi päästä eroon?

Indie-vivahteista rokkia soittava Madison Roam ei nyt ihan vakuuta. Yhtyeen debyyttipitkä seuraa paria pienempää julkaisua ja levyä on siunattu edesmenneen Tonmi Lillmannin tuottamalla murealla soundilla.

Parasta levyllä ovat muutamat särövallin päälle luikautetut kitaramelodiat, kuten vaikka One Last Time ja Lost osoittavat. Kitaraosasto toimii itse asiassa aika hyvin kautta linjan, ja esimerkiksi Pink Voidin pitkä fiilistelysoolo on rakennettu todella tyylikkäästi. Myös levyn päättävä tunnelmallinen ja nimettömäksi jäävä instrumentaali hivelee korvia. Säkeistöjen ja niin sanotun perusrokkaamisen saralla biisien tai oikeammin niihin asutetun energian köyhyys käy kuitenkin selväksi. Soundissa ei ole tarpeeksi omaa, että näin keskinkertaisesti esitettyä särörokkia jaksaisi sen enempiä kuunnella.

Huonoimmillaan Madison Roam on melkoisen löysä. Veltto laulutyyli ei tavoita sitä mitä se ikinä yrittääkään tavoittaa, vaan tulos on yksinkertaisesti apaattinen ja flegmaattinen, enkä usko että tämä on ollut pyrkimyksenä.

En halua lytätä Madison Roamia aivan täysin, sillä kyllä levyltä tosiaan hyvääkin voi paljon löytää. Ongelma on vain se, että minun mielestäni bändin pitäisi vaihtaa tyyliä jokseenkin täysin. Lisää fiilistelyä, maukkaita kitarakuvioita ja tunnelmapatjoilla ajelehtivaa instrumentaalia, niin tästähän saattaisi tulla jotain todella mielenkiintoista. Ja fiilistelyllähän en tässä tarkoita mitään balladiosaston uikuttamista.

Rokkipuolella homma kun ei nyt vaan toimi. Tyyli on sitä paitsi niin loppuun asti koluttua, että biisien pitäisi olla todella kovia erottuakseen joukosta edukseen. Tämä jää tällä erää haaveeksi. Takaisin kypsytystehtaalle, laulajalle moitteet ja lisää energiaa peliin, niin eiköhän homma toimi toisella tulemisella jo selvästi paremmin.

Bändin kotisivut
Comments

You must javascript enabled to use this form

Jännä mielipide, itse en kokenut levyä ollenkaan 'energian puutteisena' tai 'löysänä'.. Itse tykkäsin jo kovasti tykkäsinkin kun levyn ostin!!! Joskus olen heidät livenäkin nähnyt ja mielestäni livenä he ovat todella hauskoja ja charmikkaita.. =) tosin en sitten ole nähnyt heitä pitkään aikaan taas mutta mieleen jäivät silti.. Itse antaisin neljä tähteä!!!

Posted by miina, on 11/16/2012 at 15:17

 1 
Page 1 of 1 ( 1 Comments )

Add comments: MADISON ROAM: MADISON ROAM / Secret...

Enter your comment below:

Name: (required)
E-mail: (required)
Your email will not be displayed on the site; only to our administrator.

For more BBCode info:  [Click here]

Supported BBCode

[b]bolded text[/b]
[i]italicized text[/i]
[u]underlined text[/u]
[s]striked text[/s]
[sub]subscripts text[/sub]
[sup]superscripts text[/sup]
[center]center text[/center]
[hr] To draw a line
[url]http://ongetc.com[/url]
To quote:[quote]quoted text[/quote]
[code]monospaced text[/code]
To change text size: [size=9]Your Text[/size]
To change text color: [color=red]Red Text[/color]
or [color=#FF0000]Red Text[/color]
(Can use many different color names or hex codes.)



Comment:

Digitalplant.fi